sunnuntai 29. elokuuta 2010

Paulo Coelho: Alkemisti (O alquimista, 1988)

Paulo Coelhosta on tullut ystäväpiirissäni suuri nimi, kun monet kaverini ovat ihastuneet hänen kirjoihinsa. Lukuisten suosittelujen takia päätinkin sitten lopulta ryhdistäytyä ja tutustua brasialaisherran tuotantoon. Valitsin luettavakseni Alkemistin, jota olen kuullut monien ylistävän. Olin siis valmistautunut mieltä ylentävään lukukokemukseen, joka muuttaa maailmani.

Eipä siis ollut ihmekään, että petyin kirjaan suuresti. Unelmiaan jahtaavasta paimenpojasta kertova kirja ei miellyttänyt minua lainkaan. Symbolinen ote lähinnä ärsytti, eivätkä kirjan elämänviisaudet koskettaneet minua. Mielestäni satumainen kerrontatapa oli tuskallisen naiivi, enkä jaksanut olla kiinnostunut kirjan aiheesta tai teemasta. Ehkä lukukokemukseeni vaikuttaa myös se, että olin juuri ennen Alkemistia saanut päätökseen erään väkivaltaisen ja realistisen teoksen. Alkemisti tuntui sellaisen kirjan jälkeen melko lapselliselta.

Ymmärrän toki lapsellisen sävyn, sen tarkoitus kai on johdattaa lukija pois tästä julmasta maailmasta ja antaa hänen nähdä elämässä kauneutta - ja plaaplaaplaa... Olenkohan jotenkin kyyninen ihminen, kun tämä ei tehonnut minuun? Olen kyllä suuri satujen ystävä, mutta jos haluan lukea satuja, tartun satukirjaan. En halua lukea satulässytystä kirjasta, joka seisoo kirjaston aikuisten osastolla.

Minuun ei myöskään tehonnut kirjan sanoma unelmien toteuttamisesta ihan siitä syystä, että en ole itse sitä mieltä, että omien unelmien toteuttaminen olisi ihmisen elämäntehtävä. Kirja sai minut kyllä miettimään elämän tarkoitusta, kun halusin keksiä vaihtoehdon Alkemistin vastaukselle. Siten kirja siis kyllä onnistui tehtävässään tietyllä tavalla: Alkemisti yksinkertaisesti ärsytti minua niin paljon, että se pisti minut ajattelemaan.

Alkemistia on verrattu Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssiin, ja ihan kyllä syystä. Kirjoissa on paljon samankaltaisuutta: niissä tarkastellaan ihmiselämää viattoman ihmisen näkökulmasta. Sekä paimenpojan että prinssin matkalla tulee vastaan monenlaisia ihmisiä, ja näiden ihmisten valintoja sitten punnitaan ja kritisoidaankin. Pikku prinssi tosin vie voiton kirjojen välisessä tasovertailussa. Pikku prinssin rakenne, kerronta ja pohdinta ovat mielestäni onnistuneempia kuin Alkemistissa.

On kyllä aivan mahdollista, etten pitänyt Alkemistista vain sen takia, että en ole tarpeeksi kypsä senkaltaisille elämänfilosofille kirjoille. Esimerkiksi tästä voin kertoa sen, että Alkemistissa lempikohtani oli täysin kirjan teemaan liittymätön: yksinkertainen kuvaus paimenpojan ja muslimitytön rakkauden ensi hetkistä. Samoin myös Pikku prinssissä olen epäloogisesti aina pitänyt eniten siitä kohdasta, jossa poika piirtää käärmeen, joka on juuri syönyt elefantin. Elämänfilosofiset tekstit eivät selvästi ole minua varten, ja siksipä Alkemistin syvälliset pohdinnat maistuivatkin mielestäni puulle.

1 kommentti:

Noora Katariina kirjoitti...

Et ole kyyninen, olet vain normaali, fiksu ihminen. Paulo Coelhon kirjat ovat juuri tuollaista naiivia, ärsyttävää roskaa. Sori vaan Paulo.

Eli tiivistetysti kommentoin, että: NIINPÄ.