sunnuntai 21. elokuuta 2011

Alexandre Dumas: Muskettisoturien viimeiset urotyöt (Le Vicomte de Bragelonne, 1847-1850)

Olen tehnyt urotyön, jota voisi verrata muinaisten muskettisoturien aikoinaan suorittamiin sankaritekoihin: olen nimittäin saanut luettua loppuun Alexandre Dumas'n Muskettisoturien viimeiset urotyöt -kirjan (tästä lähtien MVU). Kahteen tuhatsivuiseen niteeseen jaettu kirja ei ole mikään kevyt luettava, vaan sen lukeminen vaatii pitkäjänteisyyttä, jota vain 1600-luvun sotilaalta löytyy. Se on raskas työ kuin ratsastusmatka Vannes'sta Pariisiin ilman unta ja lepoa kuninkaan tehtävää suorittaessa tai aamuun asti tanssiminen hovietikettien mukaan Louvren liukkailla lattioilla. Tarkka sivumäärä on laaja kuin Portoksen maha: hurjat 1098+1148=2243!!! Wikipedian mukaan MVU onkin maailman 12. pisin latinalaisin aakkosin kirjoitettu kirja. Alexandre Dumas, kaikkien aikojen mestarikertoja, ei siis päästä lukijaansa helpolla - kuten ei armaita muskettisotureitaankaan, jotka jälleen tässä kirjassa saavat kokea suuria seikkailuita ja ihmeellisiä selkkauksia 1600-luvun itsevaltiuden ajan Ranskassa, jossa aatelismiehen kunnia on kalliimpi kuin ihmishenki.

MVU on viimeinen osa Dumas'n maineikkaasta Muskettisoturi-kirjasarjasta. Sarjan ensimmäisessä osassa pääosaa näyttelevä muskettisoturinelikko - Atos, Portos, Aramis ja d'Artagnan - on vielä nuorekasta sakkia, mutta vanhenee sarjan kuluessa. Kolmannessa ja viimeisessä osassa soturit ovat jo keski-ikäisiä, ja muutama heistä on jo kunnioittavasti harmaantunutkin. Mutta aivot ovat pysyneet yhtä terävinä, ja silmissä on edelleen tuiketta! Dumas on tunnettu mestarillisista juonikuvioistaan, ja myös MVU:ssa tarina kulkee yhtä vinhasti ja monipolvisesti kuin d'Artagnanin vilkas ajatustenkulku ikään. Tarinajärkäleessä on niin paljon juonia ja sivujuonia ja sivujuonten käänteitä, etten ala niitä nyt tässä esittelemään. Sanottakoon vain, että kaikenlaista tapahtuu ja paljon. (Jos juoni kiinnostaa, KalaksiKukossa on kattava esittely tarinan alkupuolen tapahtumista.)

MVU:ta kirjoittaessa Dumas'iin on iskenyt mammuttitauti, joka ei välttämättä ole kirjalle hyödyksi tai lukijalle iloksi. Vaikka MVU on mielestäni oivallinen teos ja vaikka hyvän kirjan ei toivoisi ikinä loppuvan, minun täytyy myöntää, että useasti kirjaa lukiessani toivoin sen jo päättyvän. Tämä ei johtunut pelkästään siitä, että kirjan lukeminen kesti ikuisuuden, vaan myös siitä, että välillä loppumaton tarinavyörytys alkoi jo väsyttää. MVU on siitä erilainen Muskettisoturi-kirja, että se ei keskity d'Artagnanin ja kumppaneiden seikkailuihin, vaan pääosan vie hovikuvaus. Kaikki hovin hahmot itse Ludvig XIV:stä lähtien tuntuvat teennäisiltä - rakkaudessa, vihassa, teoissa ja sanoissa. Hovijuonittelut paatoksellisine keskusteluineen ja melodramaattisine rakkauskohtauksineen alkavat jossain vaiheessa tuntua jo puuduttavilta. Mordioux!

Parasta kirjassa ovat hetket, jolloin vanha soturinelikko pääsee loistamaan. Heidän säteilynsä nimittäin ylittää Aurinkokuninkaan himmeän loisteen. Atos, Portos, Aramis ja d'Artagnan ovat kirjan ainoita todellisen tuntuisia olentoja. He ovat jäänne menneeltä ajalta, jolloin kaikki oli paremmin. Tuo mennyt oli kunniallisten ihmisten aikaa, jolloin tunteet olivat todellisia ja jolloin taisteltiin yhtä mittaa kuninkaan nimessä ja miksei joskus ihan muuten vainkin. MVU:ssa Ranskaa hallitsee pehmolelukuningas, ja kaksintaistelutkin on kielletty. Lempo soikoon! karjaisisi tähän d'Artagnan.

Aiemmissa Muskettisoturi-kirjoissa oli enemmän menoa ja melskettä kuin MVU:ssa, joka on tunnelmaltaan muita soturitarinoita vakavampi. Tämä kirjan raskasmielisyys johtuu kaihosta vanhoihin aikoihin mutta myös siitä, että päähenkilöt eivät ole enää nuoria veijareita vaan kaiken nähneitä miehiä, jotka ymmärtävät maailman menoa sen verran hyvin, että tietävät surra sen kehnoja puolia. Sangen surullista on myös se, että vanhat toverukset ovat ajautuneet elämässään eri teille. Nämä erimielisyydet laittavat ystävyyden koetukselle, mistä kirjan suurin ristiriita syntyykin. Jossain matkallaan muskettisoturit lienevät unohtaneen vanhan tunnuslauseensa: Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta! Vaikka uskon, että jokaisen itseään kunnioittavan Muskettisoturi-kirjojen fanin tulisi MVU lukea, en silti suosittele tätä kirjaa henkilölle, joka ei halua järkyttyä siitä, miten Muskettisoturien uljas tarina päättyy. Loppu nimittäin on hyvin surullinen.

Kuitenkin MVU on tästä kaikesta kritisoinnista huolimatta mainio kirja, voimallinen näyte Dumas'n ensiluokkaisista taidoista pidellä käsissään tarinan kaikkia käänteitä. Vaikka juonenkäänteitä on useampi kuin kirjassa lukuja (ja niitäkin hurjat 268!), Dumas ei jätä lukijaa pulaan, sillä hänen tekstissään vuorottelevat järjestys ja jännitys suloisessa sopusoinnussa keskenään. Ja jos on kerronta erinomaista, on kielikin hurmaavan eläväistä ja kuvaus taasen herttaista ja herkullista. Suuri kiitos lukunautinnosta kuuluu myös erinomaiselle suomentajalle V. Hämeen-Anttilalle, joka on ensinnäkin jaksanut suomentaa tämän penteleen paksun teoksen, suomentanut sen vielä peräti hyvin onnistuen säilyttämään kirjan vanhanaikaisen ja erittäin ranskalaisen tunnelman, vaikka tarina suomen kielelle onkin survottu - ja on vieläpä varustanut kirjan loistavilla, erittäin tarkoilla ja asiantuntevilla ja lukukokemusta rikastuttavilla alaviitteillä. Kuka oletkaan, sinä tuntematon V., kiitokseni sinulle!

Muskettisoturi-sarja on ennen kaikkea kertomus ystävyydestä. Muskettisoturien toveruus on sellaista läpi elämän kestävää sorttia, joka antaa tälle maanpäälliselle elolle todellista sisältöä. Muskettisoturinelikon kaikki jäsenet ovat ihailtavia miehiä, joista kuka tahansa voi ottaa mallia. He ovat uljaita sotureita, jotka tekevät työnsä hyvin ja jotka kestävät koettelumukset pystyssäpäin. Ennen kaikkea heillä kaikilla on kultainen sydän. Haikeaa onkin jättää hyvästit tälle Ranskan kirjallisuuden kuuluisimmalle nelikolle. Jalosydäminen Atos, elämäniloinen Portos, kaukonäköinen Aramis ja ennen kaikkea suurin kirjallinen rakkauteni, iki-ihana, kaikkein paras d'Artagnan, saavat kaikki lämpimät kiitokseni viihdyttävästä yhteisestä matkastamme Dumas'n lennokkaan tarinan poluilla. Mes amis - aurevoir. Je vous aime toujours.

2 kommenttia:

Yaggie kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista vaihtaa hieman ajatuksia Dumasin tuotantoon yms liittyen....

Athos Smoke kirjoitti...

Mahtavaa nähdä, että meitä Dumas-faneja vielä löytyy!

Kannattaa etsiä vielä MVU:n epävirallinen jatko-osa Viimeinen muskettisoturi. Ei ole Dumas'n kirjoittama, mutta ihan mielenkiintoinen tarina.