sunnuntai 21. elokuuta 2011

Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään (Britt-Mari lättar sitt hjärta, 1944)

Yli kaksi tuhatta sivua pitkän Muskettisoturi-järkäleen jälkeen minun teki mieli lukea jotain kevyttä. Tähän tarkoitukseen sopikin loistavasti Astrid Lindgrenin Riitta-Maija keventää sydäntään. Kirja on Lindgren esikoisteos, hilpeä ja harmiton tyttökirja.

Småstadnin pikkukaupungissa asustava 15-vuotias Riitta-Maija Hagström alkaa kirjeenvaihtoon tukholmalaisen Kaisan kanssa. Kirjekaverilleen Riitta-Maija kertoo hassun perheensä arkisista kommelluksista ja pikkukaupungin elämäntyylistä. Paljastaapa Riitta-Maija kirjeissään myös sydämensä salaisuuksia. Kirja koostuu täysin näistä teinitytön kirjeistä ja on siksi nopealukuinen. Elämän pienet arkiset tapahtumat ovat hilpeän tytön rupattelevaan tyyliin kerrottuina hyvin viihdyttäviä, ja kirjaa lukiessaan saikin usein hihitellä.

Supersuosittujen lastenkirjojensa lisäksi Lindgren kirjoitti myös monia tyttökirjoja. Olen aiemmin tutustunut Lindgrenin tyttökirjatuotantoon lukemalla Kati-sarjan. Lastenkirjoissaan Lindgren rakentaa hienoja tyttöhahmoja (kuten Peppi ja Ronja), ja samoin on laita myös tyttökirjoissa.

Riitta-Maijan tarina on oikein perinteinen vanhan ajan tyttökirjakaavalla tehty kertomus. Teinitytön maailma koostuu perheestä ja koulutovereista. Riitta-Maija on vilkas ja viksu tyttö, mutta onnistuu silti koheltamaan lahjakkaan paljon. Samalla hän on silti myös hyvin reipas ja innokas tyttö, joka pystyy mihin vaan. (Olen muuten kirjoittanut noista 1940-50-luvun pohjoismaalaisten tyttökirjojen päähenkilöistä myös kirjallisuusesseen, jossa tarkastelen aktiivisia tyttösankareita, jollainen Riitta-Maijakin on.)

Kirjassa on piristävää tyttöenergiaa. Riitta-Maija esimerkiksi paheksuu viikkolehden sankarittaria, joiden ei tarvitse osata, tietää eikä ymmärtää yhtään mitään. Kunhan hänellä vain on suloinen hymy ja sievät sääret, niin kaikki muu järjestyy itsestään. Riitta-Maija taasen on toimelias ja aikoo hankkia itselleen ammatin ennen naimisiin menoa: Tahdon osata jotakin kunnolla, ja tahdon yrittää tulla oikeaksi ihmiseksi, jolla on hiukan arvoa itsenäisenä olentona eikä yksinomaan miehen lisänimikkeenä.

Nyt luettuani Kati-sarjan ja Riitta-Maijan voisin sanoa, että Lindgrenin tyttökirjoissa on todellakin hyvin terve maailmankuva. Niissä kirjoissa naiselle ei riitä mies ja lapset, vaan elämässä pitää olla muutakin sisältöä. Kati seikkailee itsenäisesti ympäri maailmaa, ja Riitta-Maija aikoo hankkia ammatin toimittajana.

Tyttökuvien lisäksi kirjassa on hyvin mielenkiintoista myös aikalaiskuvaus. Kirja on ilmestynyt vuonna 1944, kun toinen maailmansota raivoaa Euroopassa. Puolueettomana pysytelleessä Ruotsissa elämä kulkee kuitenkin vanhaan ja turvalliseen tapaansa. Muualla Euroopassa on sota-aika, tiukka säännöstely. Riitta-Maijan perheessä ei kuitenkaan tunneta köyhyyttä. Ruotsalaisen yhteiskunnan elintaso vaikuttaa olleen jo tuolloin maailman huippuluokkaa. Tosin Hagströmin perhe on porvarillinen (isä on rehtori ja äiti kääntäjä), joten ehkä siksi köyhyys ei perheessä näy. Sodan todellisuus vilahtaa kuitenkin myös Hagströmin perheessä, jossa piipahtaa hetken aikaa pakolaisperhe: Saksan juutalaisia.

Kirja maalaa mielenkiintoisen kuvan 1940-luvun Ruotsista. Kirjan mukaan Ruotsi on yhdistelmä sekä vanhaa että maailmaa: puolukkametsälle ajellaan hevoskärryillä, ja toisaalta joka kotoa jo löytyy puhelimet. Kirja vilisee myös englanninkielisiä sanontoja, mikä on hauska vihje siitä, että ulkomaailma tunkeutuu ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Jännittävä huomio on myös se, että ruotsalaisnuori tuntee "jiu-jitsua" eli jotain ulkomaalaista kamppailulajia.

Kuitenkin kirjoissa on myös läsnä tuo vanhoista kirjoista tuttu, lämpimän konservatiivinen maailmankuva. Kuparikahvipannua käytetään vain jouluisin, ja pikkukaupungin tautiasiantuntijoina toimivat vanhat neidit. Vanhanaikaiseen tyyliin sopivasti kirja on täynnä opetuttavaisia elämänviisauksia:

Äidilläni on tapana sanoa, että elämä on kuin taikina. Jokainen ihminen saa taikinakimpaleensa ja saa muovailla sen sellaiseksi kuin haluaa. Jokaisesta itsestään riippuu, tuleeko siitä tasainen ja hieno ja hyvin paistunut kakku vai vino ja kiero pieni kakkara, jonka reuna on palanut. Ja jokainen saa yhden ainoan taikinakimpaleen, joten jos sen päästää palamaan, niin sitä ei enää voi parannella.

(Tämä vertaus kosketti minua, sillä juuri tänään tein pullia, jotka pääsivät vähän kärähtämään, kun unohdin leivonnaiseni uuniin.)

Riitta-Maija kevensi Kaisalle sydäntään, mutta kyllä tuli lukijalle kevyt mieli näiden purkauksien lukemisesta. Erityisen viehättävää kirjassa oli ruotsalaisen kansankodin kuvaus: perinteinen ruotsalainen elämäntyyli hiihtoretkineen ja Lucian päivän kulkueineen. Aina kun lukee ruotsalaisia kirjoja, kokee ihanaa yhteenkuuluvuutta kansojemme välillä. Riitta-Maijan tarina herättää myös vakavampia mietteitä. Ei ole ihme, että Ruotsista on tullut maailman tasa-arvoisin maa, kun sodanjälkeisen sukupolven ruotsalaiset ovat saaneet kasvaa Lindgrenin tarinoiden parissa. Näissä tarinoissa ihmisarvo on ehdoton, samoin sukupuolten välinen tasa-arvo.

Ei kommentteja: