lauantai 27. elokuuta 2011

J. M. Barrie: Peter Pan (1911)

Sata vuotta sitten ilmestyi brittiläiseltä J. M. Barrielta kirja, josta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista lastenkirjoista. Tämän kirjan tuntevat varmasti kaikki lapset: se on Peter Pan. Jos ei kirjaa olisikaan lukenut, on tarina varmasti tuttu lukuisista elokuvasovituksista. Myös minä olen tutustunut Peter Paniin elokuvien kautta, ja lentävän pojan seikkailut satumaassa ovat aina olleet minulle rakkaita. Nyt luin viimeinkin myös kirjan, johon lapsuuteni elokuvasuosikit pohjautuvat, ja minun täytyy myöntää, että kirja ei vastannut täysin odotuksiani. Kirja ei nimittäin ollutkaan yhtä auvoisan onnellinen kuin olin kuvitellut elokuvien perusteella.

Peter Pan on siis poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Hän asustaa Kaukamaassa(elokuvista tutummin Mikä-Mikä-Maassa) Kadonneiden poikien kanssa. Kaukamaassa asuu myös intiaaneja, merenneitoja, keijuja ja merirosvoja. Se on siis jokaisen lapsen unelma: täynnä seikkailuja, vaaroja ja taikaa. Kirjaa lukiessani yllätyin kuitenkin siitä, että en erityisemmin pitänytkään Kaukamaa-seikkailuista, vaan enemmänkin minua viehätti Kaukamaan vastakohta: lontoolaisen Darlingien perheen arki. Darlingien perheeseen kuuluu kolme lasta, Wendy, John ja Michael, jotka Peter Pan käy hakemassa Kaukamaahan seikkailemaan.

Se, että pidin eniten Darlingien perheestä kertovista osuuksista, voi toki johtua siitä valitettavasta seikasta, että olen kasvanut aikuiseksi enkä siksi ymmärrä Peter Panin seikkailujen lapsille suomaa iloa. Toinen mahdollinen syy tähän on myös se, että Kaukamaa ei ole mikään maailman iloisin paikka. Punanahat, merirosvot ja merenneidot ovat kaikki hieman ilkeämielisiä olentoja. Kirjassa on myös paljon väkivaltaa, ja monet Kaukamaan asukkaat pääsevät hengestään. Se, että lapset tappavat merirosvoja, on kaikkien mielestö kirjassa vain hauskaa. Useinhan lastenkirjoissa on paljon väkivaltaa, ja uskon, että tappamisella on jonkinlainen psykologinen merkitys, mutta silti verisillä tappelukohtauksilla mässääminen ei viehättänyt minua.

Peter Pan -kirjan maailmankuvalla ymmärrettynä se, etten pitänyt tappeluista, on myös ymmärrettävää siitä syystä, että olen tyttö. Peter Panissa sukupuoliroolit ovat nimittäin erittäin tiukat. Miehet ovat johtajia kuten Peter, Darlingien isä ja merirosvojen johtaja, Kapteeni Koukku. Kaikki kirjan naiset eli rouva Darling, Wendy, Raikuli (~Helinä) ja intiaaniprinsessa Tiikerililja, taasen edustavat joko perinteistä äitiyttä tai sitten ovat mustasukkaisia Peteristä ja siksi toisilleen vihamielisiä. Kaltaiseni feministin on hirveän vaikea lukea kirjoja, joissa tyttösankarin eli Wendyn suurin onni on Kadonneiden poikien sukkien parsiminen tai näillä kokkaaminen. Tällaisilla kirjoilla rakennetaan sukupuolieroja ja pidetään niitä pystyssä.

Perinteinen perhekäsitys on kirjan keskeinen aihe. Kun Wendy saapuu Kaukamaahan, hänestä tehdään äiti Kadonneille pojille ja Peter taasen toimii isän asemassa. Lasten perheleikki on kuin harjoittelua tulevaa elämää varten ja jotenkin kauhean etovaa. Äitien ja isien roolit perheessä ovat myös äärimmäisen perinteisiä. Kun isä kotona pauhaa, luo äiti ympärilleen rauhaa. Peter on poikien päällikkö, jota pojat pelkäävät ja kunnioittavat. Samanlaisessa asemassa on myös herra Darling. Äitiys taasen on ihanteellisen täydellistä ja puhdasta sekä rouva Darlingin että Wendyn muodossa. Ja näin perhekäsitys periytyy seuraavalle sukupolvelle.

Äitiydestä kirjassa jaksetaan jauhaa koko ajan. Peter Pan inhoaa kaikkia äitejä, mutta kaikille muille henkilöille äiti merkitsee jotain elämää suurempaa. Jopa murhamielinen Koukku muistelee hetken lapsuuttaan ja ajattelee kaihoten äitejä. Äidit ovat ymmärtävisiä olentoja, jotka rakastavat lapsiaan yli kaiken - joskin heissäkin on jotain salaperäistä: tuo huulen nurkassa oleva suukko, jota edes aviomies ei saa.

Äitiyden auvon ylistyksen rinnalla isiä ei hirveästi kirjassa kunnioiteta. Darlingien perheen pääkin joutuu useasti naurunalaiseksi kirjassa: Nyt täytyy kertoa jotakin ällistyttävää: vaikka isä tiesi niin paljon osakkeista ja obligaatioista, h-n ei osannut sitoa solmiota kunnolla. Toisaalta isät ovatkin kaikessa ristiriitaisuudessaan kirjan kiehtovimpia hahmoja. Heistä Barrie rakentaa syvällisen kuvan: ei ole helppoa olla isä.

Peter Pan onkin psykologisesti erittäin mielenkiintoinen teos, ja tässä mielessä kiintoisin hahmo kirjassa on sen nimihenkilö, Peter Pan. Minulle oli suuri yllätys se, kuinka synkkä hahmo Peter Pan kirjassa on. Peter on karismaattinen johtaja Kadonneiden poikien keskuudessa, mutta poikien ihailuun sisältyy pelkoakin. Peter ei nykyaikaisesta näkökulmasta vaikuta ihan terveeltä. Hän unohtaa helposti ystäviensä olemassaolon, muuttaa mieltään jatkuvasti eikä ymmärrä aina toden ja kuvitelman eroa. Peter on vanhan ajan patriarkka ankarana isähahmona ja hallitsee orpopoikien joukkoaan "hajoita ja hallitse" -tekniikalla. Kaikki yrittävät toimia niin, ettei Peterin mielen rauha järky, sillä suuttuessaan Peter osaa olla ilkeä.

Suurin Peterin luonneongelmista on hänen suunnaton itserakkautensa. Hänen narsisminsa on lapselle ominaista uskoa siihen, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Peterillä on jatkuva uhmaikä, josta vanhemmat eivät ole häntä kasvattaneet pois. Sen sijaan Peter on kasvanut villillä seikkailusaarella. Ehkä Peter on eräänlainen versio Rousseaun luonnon mukaisesti kasvavasta lapsi-ihanteesta? Siinä mielessä kasvatus tai sen puuttuminen on saanut aikaan aika surkean lopputuloksen. Kun Peter ei kasva aikuiseksi, hän ei opi rakastamaan ketään. Se on surullista.

Kuitenkin kirja antaa vihiä, että jossain Peterin sydämen sopukoissa on pieni poika, joka kaipaa rakkautta. Siitä kertoo se hetki, kun Darlingin lapset palaavat kotiin, vanhemmat rientävät heitä syleilemään: Kauniimpaa näkyä ei voi edes kuvitella, mutta ainoastaan muuan vieras poika katseli sitä ikkunan takaa. Pojan elämässä oli lukemattomia riemuja, joita muut lapset eivät saa ikinä kokea, mutta hän joutui katselemaan ikkunan takaa sitä ainokaista onnen lahjaa, josta ei pääse osalliseksi.

On kuitenkin ymmärrettävää, miksi maailman lapset ihannoivat Peteriä. Peter osaa lentää paremmin kuin kukaan, hän on ovela ja älykäs. Peter pitää hauskaa lentelemällä seikkailusta toiseen ja soittamalla paimenhuiluaan. Lisäksi Peter tuntuu hallitsevan Kaukamaata, sillä häntä kunnioittavat kaikki muut Kaukamaan asukit paitsi hänen verivihollisensa merirosvot.

Kaikesta tästä kritisoinnistani huolimatta Peter Pan on kaiken kaikkiaan todella hieno lastenkirja. Kirjassa on loistava juoni, ja tarina on kerrottu jännittävästi. Parasta kirjassa ovat herkulliset hahmot, joista paras hahmo on muuten vielä mainitsematta: lastenhoitaja Nana-koira rakastaa lapsia yli kaiken ja on erittäin sympaattinen hauveli, jonka varmasti jokainen haluaisi kaverikseen.

1 kommentti:

Paula / Luen ja kirjoitan kirjoitti...

Hieno kirjoitus, joka taas pistää miettimään, mitä (mm.) Disney on tehnyt monille lastenkirjaklassikoille. En ihan kakistelematta niele kaikkea.

Minä luin ja kirjoitin Peter Panista keväällä: http://luenjakirjoitan.blogspot.com/2011/05/peter-pan.html

Luulen, että olemme lukeneet eri versiot, sillä tuossa minun lukemasssani ei väkivältaa tai sillä mässäilyä ollut kovin paljon. Toki se oli raadollisempi kuin Disneyn versio, mutta ei mikään mahdoton kamaluus. Hahmot olivat kyllä paljon ilkeämpiä kuin mitä muistelin. Sinisen linnan kirjastossa Maria on kuvannut Peter Panin versomista eri kappaleiksi. Peter Pan onkin yksi niistä saduista, jotka ovat melkeinpä jo yhteistä omaisuutta monine juonteineen.

(Meillä muuten hahmoista eniten tykätään Kapteeni Koukusta, mikä on merkillistä, sillä hänellehän käy kalpaten... :-))