tiistai 13. syyskuuta 2011

Alice Hoffman: Noitasisaret (Practical Magic, 1996)

Amerikkalaisen Alice Hoffmanin Noitasisaret on hämmentävä kirja. On vaikeaa sanoa, mitä genreä se edustaa. Noitasisaret on yhdistelmä rakkaus- ja sukutarinaa, jossa on mukana kauhuelementtejä sekä maagista realismia.

Kirja kertoo Owensin suvun naisista, joita pienessä kylässä pidetään noitina. Mystisten, vanhojen tätiensä luona asuvat orposiskokset Sally ja Gillian saavat kokea rankkoja asioita nuoruudessaan. Heitä muun muassa haukutaan koulussa noidiksi. Tämä noitasiskosten koulukiusaus on sukua Salemin noitavainoille. Molemmat siskokset haluavat paeta sukunsa taakkaa: Gillian karkaa kotoa, ja Sally menee naimisiin. Kumpikaan ei silti ole oikeastaan onnellinen. Myöhemmin aikuisiällä kohtalo johtaa siskokset jälleen yhteen, ja silloin punnitaan heidän suhteensa kestävyys.

Kirjaa voisi sanoa kehitystarinaksi, sillä molemmat siskokset käyvät kirjassa läpi omia ongelmiaan ja kasvavat toistensa ansiosta. Gillian on täysi hunsvotti, joka ei uskalla ottaa vastuuta eikä menesty ihmissuhteissaan. Sally taasen pärjää elämässä liiankin hyvin, toimii aina omantuntonsa ja järkensä mukaisesti, mutta ei osaa rakastua eikä heittäytyä nauttimaan elämästä. Molempien siskosten elämää varjostaa pelko.

Minulle merkittävintä kirjassa oli siskosten välien kuvaus. Yhteinen, traaginen historia on siskosten suhteen kulmakivi, mutta suhdetta värittävät myös kateus ja katkeruuskin: kuu on aina kateellinen päivän lämmöstä samoin kuin aurinko aina kaipaa jotakin pimeää ja syvää. Sisaruuden kuvaus on osittain stereotyyppistä ja osittain hyvin kypsää.

Suomennoksen mukaan Sally ja Gillian ovat noitasiskoksia. Tämä voi olla hieman harhaanjohtavaa, sillä oikeastaan taikuus säilyy läpi kirjan suurena mysteerinä. Ovatko Owensin naiset oikeita noitia? Kertoja vihjaa, että kaikki muka noituuden aiheuttamat tapahtumat voisivat olla vain sattumaa.

Noitasisaret on omaleimainen ja omituinen sekoitus nykyajan elämän menoa ja vanhaa noituutta. Siskosten tädit esimerkiksi muuttuvat vanhuuden myötä mukavimmiksi opittuaan rakkauden merkityksen Oprahista. Sekoitus ei ole tyylikäs eikä taitava mutta se on persoonallinen. Parasta kirjassa ovatkin juuri sellaiset pienet asiat noitasuvun elämässä, kuten se, kuinka Gillian kerran leikkasi hiuksensa lyhyiksi eivätkä ne koskaan kasvaneet enää pitkiksi. Tuollaisissa asioissa on jotain tavallisuuden ylittävää, sitä arkipäivän magiaa, johon kirjan alkuperäisnimi Practical Magic viittaa.

En ole pitkään aikaan lukenut aikuisten kirjaa, jolla ei olisi klassikkoasemaa, joten olin unohtanut, kuinka huonoja suurin osa kirjoista on. Noitasisaret on hyvin epätasainen teos, jossa on kyllä hyviä puolia kuten siskouden kuvaus mutta myös heikkouksia kuten tylsä kieli. Kieltä ei lainkaan paranna se, että suomennoksen taso on aika kehno, sillä englannin kieli kuultaa tekstistä läpi epämiellyttävällä tavalla.

Kirja ilmestyi vuonna 1996, ja heti pari vuotta myöhemmin vuonna 1998 siitä tehtiin elokuva: Lumotut sisaret (Practical Magic). Elokuvaversio on juoneltaan hyvin erilainen kuin kirja ja keskittyy enemmän kauhuun kuin ihmissuhteisiin. Siskosten suhde kuvataan silti elokuvassakin vahvana mutta vähemmän ristiriitaisena.

1 kommentti:

Raisa kirjoitti...

Olen nähnyt tämän elokuvan monta kertaa ja pidän siitä kovasti vaikka se onkin aika "hömppä". Ei ole tullut mieleenkään, että tästä olisi myös kirja. Tietenkin usein elokuvat pohjautuvat kirjoihin. Pitääpä ottaa tämä lukulistalle!