sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi (1975)

Yritän paikata surkeaa suhdettani suomalaiseen kirjallisuuteen, ja parannuskeinokseni keksin Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -kirjan. Tulos on napakymppi: löysin uuden lempikirjani. Paasilinnan teos on yksi hauskimpia kirjoja, joita olen lukenut.

Kirjan päähenkilö Vatanen on toimittaja, joka on kyllästynyt city-elämäänsä, työhönsä ja vaimoonsa. Eräällä työmatkalla Vatanen tapaa loukkaantuneen jäniksenpoikasen ja hetken mielijohteesta hylkää entisen elämänsä ja lähtee metsään jänösen kanssa. Näin alkaa Vatasen ja jäniksen vaellus läpi Suomen metsien ja soiden. Matkan varrella sattuu vaikka mitä, ja kirjan tapahtumat muuttuvat tarinan myötä koko ajan vain hullummiksi.

Kirja on täynnä lukuisia hauskoja episodeja, joihin mies ja jänis ajautuvat matkallaan. Yhtenä päivänä piilotellaan tulipaloa purossa umpihumalassa, toisena taasen kiskotaan lehmää suosta. Ja entäs sitten se, kun jänis papanoi kirkkoon! Pähkähullua ja sairaan hauskaa. Tarinat toimivat myös itsenäisinä kertomuksina, sillä niissä on samaa hulluuden henkeä ja kalavaleiden kaikua kuin parhaimmissa jutuissa.

Paasilinna on tosiaankin järkyttävän hauskaa luettavaa, mutta huumorin takana vilkkuu myös suurta viisautta. En enää ihmettele lainkaan, miksi Paasilinna on Ranskassa niin suosittu. Voin hyvin kuvitella, että juuri tuo älykäs ja absurdi huumori ja eritoten yhteiskunnan arvostettuja instituutioita kohtaan suunnattu nauru ovat kovasti ranskisten mieleen.

Olen laiska lukija ja siksi luen mielelläni kirjoja, joista olen jo nähnyt elokuvaversion, sillä siten ei tarvitse keskittää voimiaan tarinan seuraamiseen. Elokuvatulkinta johti tieni kirjan luo myös Jäniksen vuoden tapauksessa. Risto Jarvan ohjaus vuodelta 1977 on yksi lempielokuviani. Elokuva eroaa juoneltaan muutamilta osin kirjasta, mutta kirjan hilpeys on säilynyt elokuvassa hyvin. Elokuvan upeissa luontokuvauksissa painotetaan luonnon mystiikkaa ja siten pohjustetaan jäniksen ja miehen suhdetta. Elokuvassa korostetaan myös Vatasen vaellusta karkumatkana ja pakona yhteiskunnasta.

2 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Luin Paasilinnaa paljonkin joskus vuosia sitten ja Jäniksen vuosi sekä Hirtettujen kettujen metsä ovat suosikkejani.

hikkaj kirjoitti...

http://voima.fi/blog/kulttuuriartikkeli/janiksen-vuoksi/