sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee (Wind in the Willows, 1908)

Perehtymiseni brittiläiseen lastenkirjallisuuteen jatkuu. Nyt vuorossa oli Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee. Moni englantilainen lastenkirja viehättää englantilaisen kulttuurin esittelyllä, ja samaa charmia on myös Grahamen kirjassa, jossa on jotain hyvin perienglantilaista. Teos on oikeastaan ylistys englantilaiselle maaseudulle ja sen perinteiselle, idylliselle elämäntyylille.

Lapsena lueskelin tämän klassikon lyhenneltyä kuvakirjaversiota, joten tarina oli etäisesti tuttu. Kirja kertoo maaseudulla asustavista eläinystävyksistä ja näiden seikkailuista. Pääosassa ovat Myyrä, Rotta, Mäyrä ja Rupikonna eli tutummin Konna. Juoni kiertyy ystävysten arkisen elämän pienten riemujen ja huolien sekä Konnan temppujen ympärille.

Konna on ongelmakatalysaattori, joka saattaa itsensä jatkuvasti pahaan pulaan. Konna on antisankari ja samalla myös kirjan mielenkiintoisin hahmo: itserakas hölösuu, juhlien keskipiste ja oiva seuramies. Hän ei ole erityisen fiksu kaveri mutta saa silti paljon aikaan - useimmiten tosin lähinnä tuhoa. Konna rakastaa ystäviään mutta eniten itseään ja melkein yhtä paljon vaaroja ja hullutuksia. Vaikka Konna onkin pohjimmiltaan ihan hyväsydäminen tyyppi, hän on kovin altis toimimaan mielihalujensa pohjalta. Järkeään ja omaatuntoaan Konna harvemmin kuuntelee. Luonnollisesti siis pidin hahmoista eniten Konnasta, sillä häneen saattoi samaistua.

Vaikka karismaattinen Konna on kirjan ehdoton tähti, ovat muutkin eläimet melkoisia persoonia eivätkä lainkaan yksipuolisia. Rotta on hyvin järkevä mutta kirjoittelee vapaa-ajallaan runoja. Mäyrä välittää ystävistään ja tuntee metsän kuin omat taskunsa - mutta on myös hyvin hyvin ujo. Myyrä on hyvin lempeä olento ja silti saattaa ärsyttää tovereitaan olemalla välillä liiankin tunteellinen tai pulisemalla liikaa. Tällaisten lämpimien olentojen kanssa viettää mukavasti aikansa.

Kautta aikojen eläinten avulla on kerrottu allegorisia kertomuksia ihmisyydestä, siten että tietty eläin edustaa jotakin ihmistyyppiä tai luonteenpiirrettä. Kaislikossa suhisee on mukava poikkeus tässä tyylissä, sillä eläimet eivät ole vain karrikarityyreja ihmisistä vaan todellisia hahmoja. Vaikka kirja karvaturrit ovat hyvin ihmismäisiä, heissä elää vahvana myös eläimen vaisto. Eläinten maailmaa kuvataan viehättävällä tavalla, ja kirjan kiehtovimpia ovatkin ne hetket, jolloin kerrotaan eläinten maailman ääneen lausumattomista säännöistä.

Eläinten maailma ja ihmisten maailma esitetään kirjassa vastakkaisina. Eläinten luonnonläheinen elämä edustaa perinteisen maaseudun raikasta ja reipasta elämäntyyliä, kun taasen ihmisten maailma on täynnä teollisuutta, rahan valtaa ja poliisin kaltaisia alistavia instituutioita. Kirjan muut eläimet asuvat eläimille tavanomaisesti luonnossa, mutta Konna asuu esi-isiltään perimässä Tudorin aikaisessa kartanossa. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että Konna joutuu rappiolle, koska hän elää eläinystävyksistä ihmismäisintä elämää.

Kirjassa pohdiskellaan paljon erilaisia elinympäristöjä ja niiden vaikutusta olentoihin. Jokainen kirjan päähenkilöistä asuu eri tavalla: joku joen varrella, toinen maan alla, yksi metsässä. Mielenkiintoinen oli tämä asuinalueiden vertaus Myyrän ajatuksissa: Myyrä tunsi selvästi olevansa peltoaukeitten ja pensasaitojen eläin, kuuluvansa kyntösaralle, laitumelle jossa karjalaumat käyskentelivät, kyläteille joilla oli houkuttelevaa viipyä illan tullen. Muita varten olivat vaivannäkö, jäykkäniskainen kestäminen ja avoimen yhteenoton tiimellys, jotka koskemattomassa luonnossa olivat tarjona; hänen oli oltava viisas ja pysyteltävä leppeämmissä seuduissa, omalle elämänjuoksulleen soveltuvissa uomissa, ja tavallaan niissäkin piili niin paljon seikkailuja kuin hän elämänsä aikana ehtisi kokea.

Kuten edellisestä katkelmasta voi huomata, kertojan ääni on lempeä ja ymmärtäväinen. Kertojaosuuksien pohdinnat tarjoavat monia suuria viisauksia. Kerronta luo kirjaan myös ihanan tunnelman, joka tuo mieleen Jill Barklemin Tiheikön väki -teokset. Tämä on sellainen kirja, joka pitää lukea vierellään kaakaomuki ja keksejä, jalassa villasukat. Kylmänä syyspäivänä mieltä lämmittävätä monet kirjan herttaiset kohtaukset, kuten pienten peltohiirten joululaulukuoro. Lukemassani versiossa on muuten Ernest H. "Nalle Puhin kuvittaja" Shepardin raukean rauhallinen kuvitus, joka myös lisäsi miellyttävää tunnelmaa.

Ja tähän loppuun vielä yksi kultainen viisaus kirjan sivuilta: Tosiasiassa suuri osa hänen kertomaansa oli sellaista, mitä-olisi-voinut-tapahtua-jos-vaan-olisimme-tulleet-ajatelleeksi-sitä-ajoissa-emmekä-vasta-kymmenen-minuutin-kuluttua. Nehän ovat aina parhaita ja vauhdikkaimpia seikkailujamme, ja miksipä ne eivät yhtä hyvin olisi omaisuuttamme kuin ne jotensakin vajavaiset elämykset, joita todella koemme?

1 kommentti:

Leena Lumi kirjoitti...

Tämä kirja on oma suosikkini tyttäremme Merin kirjastosta. Ja kyllä tätä on luettukin ja sitten vielä ostettiin ne filmit, jotka on tehty po. kirjan pohjalta. Aivan hurmaava.

Minä tosin pidin ja pidän myös Beatrix Potterin Petteri Kaniinista, mutta Meri ei niinkään.