sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Michael Bond - A Bear Called Paddington (1958)

Karhut ja nallekarhut ovat lastenkirjallisuuden kestoaihe. Ne ovat saaneet pääosan monessa lastenkirjaklassikossa, kuten myös englantilaisen Michael Bondin A Bear Called Paddington -kirjassa.

Tässä kirjassa on pääosassa maahanmuuttaja, josta kaikki tykkäävät! Lontoossa Paddingtonin juna-asemalla herra ja rouva Brown tapaavat nimittäin pienen karhun, joka on matkannut Perusta asti muuttaakseen Englantiin asustamaan. Brownit kutsuvat karhun perheeseensä asumaan ja nimeävät tämän juna-aseman mukaan. Paddington-karhu on kovin ylpeä hienosta ja pitkästä nimestään, jonka hän osaa kirjoittaakin, Padingtun-muodossa.

Brownin perhe lapsineen saa kokea melkoisia hetkiä uuden perheenjäsenensä seurassa, sillä Paddingtonin on melkoinen koomikko, tosin tahattomasti, sillä kuten hän itsekin sanoo: Things are always happening to me. I'm that sort of bear. On hauskaa ja jännittävää seurata Paddingtonin tutustumista englantilaiseen elämänmenoon. Kaikenlaista Paddingtonille ehtii tapahtua: hän melkein hukkuu kylpyammeeseen ja aiheuttaa kaaoksen metrossa. Yksi asia onneksi yhdistää Paddingtonia brittielämään: marmeladi, jota Paddington rakastaa enemmän kuin mitään muuta.

Bond on kirjoittanut Paddingtonista monia kirjoja, ja kirjoista on tehty myös Suomessa pyörivä tv-ohjelma. Karhuherran suosion syy ja viehätys lienee siinä, että Paddington ihmettelee maailmaa ja saa tehtyä pienistä asioista suuria seikkailuja.

Mutta ne karhut. Mikä niissä oikein viehättää? Ehkä se, että ne ovat pörröisiä. Ehkä se, että nallet ja kesyt karhut ovat yhdistelmä raakaa luontoa ja pehmolelua. Tai ehkä karhuissa vain on sitä jotain. Eräs Bondin kirjan hahmokin toteaa nimittäin näin: I've always had a soft spot for bears myself.

Ei kommentteja: