torstai 16. helmikuuta 2012

Raamattu: Vanha testamentti

Minulla on jo jonkin aikaa ollut meneillään Raamatun lukuprojekti. Viime viikkoina olen lukenut innokkaasti Raamatun ensimmäistä osaa, Vanhaa testamenttia. En malttanut olla kirjoittamatta tästä lukukokemuksestani, vaikka en aivan vielä ole saanutkaan koko VT:a luettua. Minulla on lukematta vielä kuusi kirjaa (Toora, Psalmit, Sananlaskut) ja lisäksi myönnän välillä pomppineeni aika reippaastikin ja sangen usein tylsien kohtien yli, joten käsitykseni VT:n sisällöstä ei siis paras mahdollinen ole. Tässä tekstissä kuitenkin kerron joitakin aatoksiani tuosta kristittyjen ja juutalaisten pyhästä kirjasta.

Tarkastelen Raamattua tässä tekstissä sekä kirjallisuudentutkijan objektiivisin että uskovaisen subjektiivisin silmin. Minulle Raamattu on kahta asiaa samaan aikaan: toisaalta kirjallisuudentutkijan silmissä yleissivistykseen kuuluva mytologiakokoelma, jolla on ollut valtaisa vaikutus länsimaiseen kulttuuriin. Ja toisaalta täyttä totta, Jumalan Sanaa. Uskovaisuuteni ei silti estä kriittisen kirja-arvostelun tekoa. - Kuitenkin olen sitä mieltä, että Raamattua pitäisi lukea enemmän sydämellä kuin järjellä. :)


VT:n kirjat

VT on todella massiivinen kirja (tai pikemminkin kirjasto), josta löytyy monenlaisia tekstejä. Protestanttien VT jaetaan yleensä viiteen osaan tekstiensä perusteella, ja selvyyden vuoksi käsittelen VT:n osia nyt yksi kerrallaan. Ensimmäisestä osasta eli Toorasta, viidestä Mooseksen kirjasta, en kerro, sillä niitä en vielä ole lukenut.

Historialliset kirjat kertaavat juutalaisuuden historiaa Mooseksen kuolemasta eteenpäin. Tarinoita on monia ja erilaisia. Osa kirjoista sisältää tylsiä kuningas- ja sukuluetteloita, mutta osassa on mukana myös jännittäviä stooreja. Yksi tällainen on esimerkiksi kotoista Kullervoamme muistuttavan Simsonin tarina Tuomarien kirjassa! Tykkäsin kovasti myös Ruutin kirjasta. Jo koulun uskonnon tunneilta tutusta suurien kuninkaiden kolmikosta - Saulista, Daavidista ja Salomosta - riittää myös mielenkiintoista kerrottavaa.

Historiallisten kirjojen jälkeen on vuorossa VT:n nykykristitylle ehkä merkittävin osuus, nimittäin Viisauskirjat. Viisauskirjat ovat lempiosioni VT:sta, sillä siinä historia unohtuu. Teksti keskittyy puhumaan uskon asioista syvällisesti. Viisauskirjoista paras on mielestäni Saarnaajan kirja. Kyynisesti totuuksia laukova saarnaaja on mahtava heppu, todellinen mielensäpahoittaja, jonka mielestä kaikki on turhuutta (Saarn. 1: 2). Suosittelen!

Sitten alkavat profetiat - ja niitä vasta riittääkin. Profetiakirjoja on kahta laatua: suuria profeettoja ja pieniä profeettoja. Profetioissa tyypillistä on Jumalan ja juutalaisen kansan taistelu, jossa profeetta esiintyy välimiehenä kertomassa kansalle, että jollette käänny, tuhoudutte. Harvemmin kansa tottelee, ja usein onkin profetia silkkaa valitusta juutalaista kansaa kohtaan kohdistuvista vitsauksista tai naapurivaltain hyökkäyksistä. Profetioissa esiintyy paljon toistoa, ja niissä jauhetaan samoja asioita vähän liikaakin minun makuuni. No, käypähän ainakin asia selväksi. Valitusvirret tuo jotain uutta toisiaan toistaviin profetioihin. Joonan kirja on myös hyvin virkistävä profetia.


VT lukukokemuksena

VT kertoo juutalaisten tarinan maailmanluonnista Jerusalemin uuden temppelin tekoon. Väliin mahtuu monta sotaa, monta kurjuuden vuotta mutta myös suuria sankaritekoja. Tapahtumia riittää, ja niistä useimmat ovat sangen eeppisiä kuten Jordanin virran ylitys.

VT:n kirjat noudattavat kronologista järjestystä Tooran ja Historiallisten kirjojen osalta, mutta loput kirjat eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mikä tekee lukemisesta kiinnostavaa. Aina välillä saa huomata, etta "ahaa! tämä profetia on varmaan kirjoitettu pakkosiirtolaisuuden aikana, josta kerrottiin myös siinä ja siinä kirjassa".

VT on suurimmaksi osaksi erinomaisesti kirjoitettu. Mukana on värikkäitä kielikuvia, ja kieli on ainakin minun makuuni sopivan mahtipontista. Tosin monissa teksteissä esiintyy toistoa ja suoraan sanottuna jankkausta. Sukuluettelot eivät myöskään ole kovin hilpeää luettavaa...

Olisihan tuo ehkä tiivistystä vähän tarvinut. Sen verran paljon mukana on toistoa. Ja pituuttahan VT:lla on painoksesta riippuen 1040-1056 sivua. Eli aika palijon! Ei se ole silti pisin lukemani kirja, silla Alexandre Dumas'n Muskettisoturien viimeisten urotöiden 2243 sivua ei helposti lyödä!


VT:ssa kulttuurimatkalla

Hyvin mielenkiintoista VT:n teksteissä on se, että lukija pääsee aikamatkalle Lähi-idän historiaan. VT:ssa vilisee monta historiankirjoista tuttua nimeä, mm. Persian ja Egyptin kuninkaita. Mielenkiintoista on myös päästä lukemaan, kuinka tämän päivän uutisista tutut paikat kuten Gaza ja Egypti nähdään monta tuhatta vuotta sitten eläneiden juutalaisten silmin.

Kiehtovalla tavalla päästään lähelle myös Lähi-idän kulttuuria. Teksti vilisee pakanajumalien nimiä. Usein puhutaan viininjuonnista ja ympärileikkauksesta. Mainitaanpa my¨ös verikosto ja kivityskuolema - nuo Lähi-idän kulttuurin karmeat puolet, joista saamme mediasta lukea.

VT:n juutalaiset ovat hyvin nationalistinen valtio, joka puolustaa maataan viimeiseen asti. Aika usein sotiminen ja naapurikansojen teurastus menevät vähän liian pitkälle. Minä en ainakaan halua lukea noin ällöttäviä ja verisiä juttuja.

Monet VT:n tarinoista ovat kuin perinteisiä satuja tarinakaavansa perusteella. Esimerkiksi Esterin kirja tuo mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinat, joissa nainen saattaa olla sankaritar mutta vain alistumalla miehensä tahtoon ja olemalla nöyrä ja kiltti tytär/vaimo/äiti/sisko. Nainen on aina jotakin miehelle - ei itselleen.


VT ihmisyyden kuvastimena

Tietyissä asioissa VT ei ole vanhentunut lainkaan - se nimittäin kertoo hyvin elävällä ja ymmärrettävällä tavalla ihmisen elämästä. Vaikka elämme hyvin erilaisessa maailmassa tänä päivänä, ovat monet noista tuhansien vuosien takaisista Lähi-idän ihmisten elämän perusaskareista ja tuntemuksista yhä täysin nykyaikaa. Suuret tunteet kuten rakkaus ja viha eivät koskaan muutu. Siten VT on erittäin mielenkiintoista luettavaa myos ihmisyyden kannalta.

VT ei sievistele. Se räväyttää lukijan eteen hurjan määrän kuolemaa, kärsimystä ja tuskaa. Lapsiaan syövät isät ja äidit ovat ehkä kaikkein kauhistuttavinta, mitä VT:sta luin. Seksuaalisuus on vahvasti läsnä, siitä puhutaan ihan jatkuvasti, ja portto ja huora ovat hyvin usein toistuvat sanat. Raamattu kertoo ihmisestä, ja sen takia suurin osa tapahtumista on väkivaltaa ja seksia.

VT:n ihminen on julma peto, joka jaksaa totella Jumalaa vain hetken, mutta heti kun Isän silmä välttää (paitsi etta Jumalan silmähän ei koskaan vältä mutta luulossahan on hauska elää, hah hah!), ihminen ryhtyy taas synnin työhön. Mutta sellaisiahan me oikeasti olemmekin... Minä ainakin.


VT:n arvo

Vaikka ihminen esitetaankin VT:ssa todellisena ja häpeämättä, on kirjan tarkoitus kuitenkin muistuttaa moraalista. Juutalainen laki on hyvin ankara, ja moraalisäädökset ovat tiukkoja. Monet VT:n moraalisäännöistä voi nähdä arkipäivässä edelleen. Me länsimaalaiset ihmisethän olemme etiikkamme saaneet Israelin kansalta, Raamatusta.

Siksi Raamattu kuuluu länsimaisen ihmisen yleissivistykseen, ja onkin hyvä, että sitä luetaan ja käsitellään koulussa - myös VT:a. VT on lähde monille interteksteille. Tietämättään sitä varmasti siteeraa usein esimerkiksi VT:n sananlaskuja, joista on tullut osa yhteistä länsimaista kirjallista omaisuuttamme.

Kristitylle VT on mielenkiintoista luettavaa, sillä se liittää Jeesuksen elämän osaksi. VT:n lukemisen jälkeen sielu tosin kaipaa jo Jeesuksen luo, sillä UT on kuitenkin aivan erilainen välillä hyvin tunkkaiseen VT:iin verrattuna - sekä tunnelmaltaan, teksteiltään että koko idealtaan. VT:a suosittelen silti hyväksi yleistiedoksi jokaiselle. :)

1 kommentti:

hdcanis kirjoitti...

Mainioita arvioita, joita ei varmaan ne lukematta olevat muuta...

Ruut ja Joona ovat varmaan kaunokirjallisesti parempaa aineistoa, ja viisauskirjat ovat tosiaan nykylukijalle kai ne antoisimmat osat. Minä olen myös Saarnaajan fani, joskin olen sittemmin viehättynyt myös Jobista ja Laulujen laulusta.

Profetiat ovat aika epätasainen nippu, mutta jos niistä jotain nostaisi esille niin Aamoksesta pidin, ja muistelen myös Jesajalla olleen hyvää retoriikkaa, ja Hesekiel oli viihdyttävän eksentrinen...mutta oli siellä aika monta sellaista myös jotka luki hyppien.

VT on aika rankka kulttuurimatka ja sen ihmiskäsitys ei tosiaankaan ole niin positiivinen...UT on ehkä pehmeämpi mutta toisaalta myös universaalimpi siinä mitä se vaatii ihmiseltä.