perjantai 9. maaliskuuta 2012

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja (Het Achterhuis, 1947)

Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja (Het Achterhuis, 1946) lienee tunnetuin dokumentti toisesta maailmansodasta. Anne Frankin tarina on myös maailmankuulu: 13-vuotias juutalaistyttö Anne Frank kätkeytyy perheensä ja muutaman muun juutalaisen kanssa Amsterdamiin pelastuakseen juutalaisten joukkotuholta heinäkuussa 1942. Perhe viettää Salaisessa siivessään kaksi vuotta, kunnes heidät kavalletaan ja kuskataan keskitysleirille elokuussa 1944. Sinne Anne-parka kuolee 15-vuotiaana vuonna 1945 vain kaksi kuukautta ennen Hollannin vapautusta.

En muista, kuinka kauan olen tiennyt Anne Frankin olemassaolosta, mutta luulen, että ihan pienestä pitäen. Kymmenenvuotiaana pyysin ja sain joululahjaksi Melissa Müllerin kirjoittaman Anne Frankin elämäkerran. Kirjassa kerrotiin koko Annen elämäntarina keskitysleirin kauhuja myöten. Vaikka Anne jäi mieleeni elämään, en kuitenkaan koskaan saanut hänen päiväkirjaansa luettua. Nyt tartuin lopultakin tuohon kirjaan, joka jokaisen ihmisen tulisi lukea.

Lukuintooni vaikutti se, että tutustuin juutalaisuuteen aivan uudesta vinkkelistä talvella ollessani vaihto-opiskelijana Prahassa. Kävin kiertämässä Prahan juutalaiskorttelin ja vierailin ensimmäistä kertaa synagogassa. Tapasin myös ensimmäistä kertaa elämässäni juutalaisia, sillä eräällä kurssillani oli pari mukavaa amerikanjuutalaista poikaa. Suomesta käsin on vaikea ymmärtää juutalaisten merkitystä Keski-Euroopalle: heitä oli ollut siellä lähes aina, ja he olivat tärkeä osa kulttuuria. Prahassakin oli asunut juutalaisia melkein tuhat vuotta ennen toista maailmansotaa. Nyt heitä ei ole enää montakaan jäljellä.

Keski-Euroopan-turneeni karmivimman visiitin tein Krakovaan, jonka naapurikunnassa sijaitsee holokaustin hirvein muistomerkki: Auschwitz-Birkenaun keskitysleiri. Siellä natsit murhasivat yli miljoona ihmistä, joista suurin osa oli juutalaisia. Anne Frankin päiväkirjaa lukiessani mieleeni muistuivat taas nuo lohduttomat parakit, jonkalaisiin Anna Frank on menehtynyt Bergen-Belsenissä. Näky oli hirveän surullinen.



Anne Frankin päiväkirja ei ole kuitenkaan suruntäyteinen vaan hyvin elämänmakuinen. Alkuosa tosin on aika tylsää luettavaa: kuka nyt yleensäkään jaksaisi lörpöttelevän 13-vuotiaan tytön juttuja kuunnella? Pari vuotta jatkuvien päiväkirjamerkintöjen aikana Anne kuitenkin kasvaa henkisesti, ja kirjan loppuvaiheilla hän on jo melkoinen filosofi, joka pohdiskelee elämää syvällisesti. Hänestä kehittyy myös oiva ihmistuntija, joka tarkkailee Salaisen siiven asukkaita ja kirjoittaa havaintojaan päiväkirjaansa usein hyvin hauskalla tavalla. Annen ironinen huumori onkin yksi teoksen parhaista puolista.

Miltä tuntuisi viettää kaksi vuotta samojen naamojen kanssa neljän seinän sisällä? Hermothan siinä menee. Annen elämä Salaisessa siivessä onkin aika extreme-bigbrother-kokemus. Suurin osa kirjasta on kertomusta piileskelijöiden arjesta, josta ei draamaa puutu. Asukkaiden yhteiselo tuntuu olevan ainaista nahistelua ja jatkuva riitelyä: Kaikki tämä huutaminen, itku ja hermostuneisuus on niin kuluttavaa ja repivää, että iltaisin vaivun vuoteeseen itkien ja kiittäen taivasta, että saan olla puoli tuntia yksikseni. (29.10.1943)

Anne uskoutuu Kittyksi kutsumalleen päiväkirjalleen kuin tosi ystävälle ja vuodattaa tälle kaikki huolensa ja haaveensa. Teini-iälle tyypillistä ovat taistelut äidin kanssa sekä kiukun purkaukset: Kiehun raivosta enkä saa edes sitä näyttää. Haluaisin tömistää jalkojani, kirkua, ravistella äitiä, itkeä ja tehdä mitä tahansa. (30.1.1943)

Ulkomaailma on tulvillaan kauhuja. Ikkunasta Anne näkee juutalaisten kuolonmarsseja, radiosta hän seuraa sodan kulkua. Koko ajan saa pelätä sitä, että joku löytää heidän piilopaikkansa. Pahinta ovat kuitenkin pommitukset: Eilen illalla keräsin neljään kertaan kokoon kaikki tavarani, kun ammuttiin niin kauheasti. Tänään pakkasin laukkuun kaiken, mitä tarvitaan pakomatkalle. Mutta äiti kysyy aivan oikein: "Minne sinä pakenisit?" (1.5.1943)

Iloa Annen elämään tuovat radion musiikkihetket, filmitähtileikekokoelma ja kirjat: Tavalliset ihmiset eivät kerta kaikkiaan tiedä, mitä kirjat meille merkitsevät, meille, jotka olemme vangittuna tänne. (11.7.1943) Toivoa ja mielenrauhaa Annelle antaa myös usko: Jumala ei ole jättänyt minua yksin eikä jätäkään. (31.3.1944)

Vaikeudet kehittävät Annea. Kun ulkomaailmassa myrskyää, Annen sielussa on tyven: Rikkauden, arvonannon ja muun sellaisen voi kadottaa, mutta se omassa sydämmessä oleva onni voi vain himmentyä, ja se palaa aina uutena, niin kauan kuin ihminen elää. Niin kauan kuit voit katsoa pelotta taivasta kohti, niin kauan tiedät olevasi puhdas sisältäpäin ja tiedät, että tulet aina löytämään onnen uudestaan. (23.2.1944)

Ihanaa on se, että Annella säilyy aina valoisa katse tulevaisuuteen. Kurjassakin tilanteessa ihminen ei hellitä toivosta, sillä toivo on se asia, joka ihmiskuntaa ajaa eteenpäin. Annen toiveet eivät kuitenkaan toteudu. Kirja loppuu aivan seinään. Lukija tietää Annen kohtalon ja suree. Niin turhaa on tuo ihmishenkien menetys. Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja antaa sodan inhimilliselle kärsimykselle kasvot ja on vahva argumentti rauhan puolesta.

Ei kommentteja: