keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Thomas Malory: Pyöreän pöydän ritarit (Le Morte d'Arthur, 1485)

Nappasin kirjastosta mukaan kevyeksi iltapäivälukemiseksi Thomas Maloryn Pyöreän pöydän ritarit -kirjan. Teos on ilmestynyt alunperin vuonna 1485 nimellä Le Morte d'Arthur. Kirja on kokoelma kuningas Arthurista ja tämän ritareista kertovista tarinoista. Tarinat ovat varmasti 1400-lukua vanhempia, sillä kuningas Arthur on yksi Englannin kansanperinteen suosituimpia hahmoja.

Kokoelmatausta näkyy kirjan juonessa, joka on aika kehittymätön ja episodimainen. Kehystarina on kaikille tuttu: Arthurista tulee kuningas tietäjä Merlinin avulla. Sitten Arthur alkaa koota ympärilleen ritarijoukkoa ja menee naimisiin prinsessa Guineverin kanssa. Sitten seuraa kirjan tylsin osuus: Graalin maljan metsästys, jonka aikana ritarit säntäävät ympäri Brittein saarta. Lopulta kuningas Arthur kuolee. Näiden tapahtumien välissä on useita muita tarinoita, jotka usein liittyvät aika hatarasti pääjuoneen.

Kirja sopii hyvin romantiikannälkäisille, sillä mukana on paljon taisteluita, seikkailuja, rakkautta ja myös taikuutta. Tosin kristillisen moraalin määrä vaikuttaa välillä vähän raskaalta, ja välillä stoorit ovat aika tylsiä. Fantasiaa on kuitenkin mukana runsaasti esimerkiksi kääpiöiden, tietäjien, taikamiekkojen ja mystisen järven neidon muodossa. Ritarit ovat komeita ja uljaita miehiä, joiden mittelöistä lukee mielellään. Paras hahmo on kuitenkin Arthurin sisarpuoli Morgan le Fay, kaunis ja ovela noita, joka yrittää parhaansa tuhotakseen Arthurin.

1400-luvun proosa on aika kuivaa, joten mikään suurin lukunautinto Pyöreän pöydän ritarit ei ole. Hauskinta onkin etsiä kirjasta anakronismeja, joita tekstissä vilisee hirveä määrä. Tarina sijoittuu 400-luvulle, ja siksi naurettavalta tuntuu, että mukana on myös saraseeneja, paroneita, tuliaseita, shakki, parlamentti, Tower of London ja jopa Canterburyn arkkipiispa. Kaikkein huvittavinta on se, että Englanti vaikuttaa tekstissä kristinuskon ihannemaalta, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa 400-luvulla, jolloin Englantiin vasta tehtiin lähetystyötä.

Oikeastaan kuningas Arthurin tarina sijoittuu luultavasti sydänkeskiajalle, jonka ristiretkiä ihannoivaan tyyliin teos sopii paavinvallan ja ritari-ihastelun puolesta. Myöhäiskeskiaikaan taasen viittaavat Ranskan ja Englannin jatkuvat taistelut. Tämä historiallisten asioiden sijoitus nykypäivään muistuttaa vähän Suomen kansanperinteen legendoja, joissa Jeesus ja Maria tallustelevat Suomenmaan kamaralla.

Muutkin kulttuurijutut naurattavat. Cornwallin aksentti on tunnettu omituisuudestaan, ja niin lienee ollut myös 600 vuotta sitten. Kirjassa Cornwallin kuningas Mark tunnistetaan cornwallilaiseksi juuri hänen puhetavastaan. :D

Vaikka tämä alkuperäisteos onkin nykylukijalle melkoinen vitsi, kuningas Arthurin tarinat ovat silti jääneet elämään. Populäärikulttuurissa niitä on väännelty ja käännelty jos jonkinmoiseen suuntaan. Varsinkin amerikkalaiset elokuvat ovat saaneet aika kyseenalaista jälkeä aikaan. Disneyn Miekka kivessä (The Sword in the Stone, 1963) panee Arthurin tarinaa aika halvalla: Merlin käy aikamatkalla Bermudan saarilla. Tv-sarja Merlin (1998) tekee myös aika kreisejä tulkintoja tarinasta ja yhdistää tarinaan Shakespearen Mab-keijukaiskuningattaren. Ehkä noloimman vaikutelman antaa kuitenkin Kuningas Arthur (King Arthur, 2004), jossa Keira Knightley ampuu nuolia kuningatar Guineverenä. No vau.

Kirjallisuudessakin Arthur-aiheet ovat aina olleet suosittuja. Oma suosikkini on vuonna 1983 ilmestynyt Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat (The Mists of Avalon). Siinä pääosaan nousee Morgan le Fay, jonka hahmoon Bradley on yhdistänyt muita artuaanisen mytologian naishahmoja. Lisäksi Bradley on kiehtovasti tehnyt Arthurin tarinasta taustan kristinuskon ja pakanuuden taistelulle. Avalonin usvat on yksi lempikirjojani, jota suosittelen mielelläni varsinkin naislukijoille. :) Kyllä se tälle Pyöreän pöydän ritareille ainakin vetää vertoja!

2 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

En ole suomennosta lukenut mutta muistelen että sitä on lyhennetty aika runsaalla kädellä, ilmeisesti joissain kohdissa ihan aiheesta (alkuperäinen levittää ainakin Tristanin vaelteluja todella laajasti) mutta käsitin että siinä skippaillaan myös aika olennaisia osioita, kuten Lancelotin ja Guineveren suhde?

No, Arthurianan piirissä Malory on minusta muutenkin tylsemmästä päästä, muutama aikalaisensa ja edeltäjänsä ovat huomattavasti viihdyttävämpiä...mutta ei näissä realismi juhli, se kuuluu tarinoiden luonteeseen että juttuja tapahtuu ja hahmot käyttäytyvät aika äkkiväärästi (huvituin esim. Chretienin Yvain-tarinassa kohtauksesta jossa Yvain kesyttää metsässä villin leijonan. Metsä sijaitsi siis Walesissa...).

No, yksi alan asiantuntija kommentoi aikoinaan että autenttisimman näköiset varusteet ja maisemat löytyvät Monty Pythonin Holy Grail -elokuvasta, ja autenttisimman tulkinnan teki Aku Ankka -sarjis, joka tyyliltään luultavimmin parhaiten vastasi sitä miten aikalaiset ottivat nämä tarinat...eli kyllä niissä on aina ollut aika paljon huumoria mukana (Miekka kivessä perustuu muuten T.H.Whiten Once and Future King -sarjan ensimmäiseen osaan, joka myös suhtautui asioihin aika rennosti, ja raastoi sydäntä sitten niissä muissa osissa).

Ideanus kirjoitti...

Kiitos asiantuntavasta kommentistasi! Oli mielenkiintoista saada lisää tietoa Disney-filmin taustoista.

Lancelotin ja Guineveren suhteesta kirjassa kerrottiin mielestäni kaikki olennainen. En kyllä ihmettelisi, jos siitä olisi joitain muutamia ylimääräisiä mutkia karsittukin, vaikka se vieläkin oli melkoista soutamista ja huopaamista.