sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Richard Yates: Revolutionary Road (1961)

Richardin Yatesin Revolutionary Road (1961) on hieno joskin masentava kirja. Moderni amerikkalainen klassikko kertoo julmia totuuksia elämästä ja avioliitosta. Kirjan viimeinen lause on säälimättömyydessään nerokas.

Frank ja April Wheeler elävät tylsää, merkityksetöntä lähiöelämää, kunnes eräänä päivänä he päättävät viskata kurjan nykyisyytensä romukoppaan, muuttaa Parisiin ja vihdoinkin elää. Jo etukäteen voi arvata, miten siinä käy - ei kovin hyvin.

Kirjan herättämät ajatukset iskivät ja lujaa, niin tutuilta ne tuntuivat. Eikö elämäni olisi parempaa, jos asuisin muualla? Ehkä elämäni saa sisältöä, jos poistun oravanpyörästä. Ehkä minusta tulee parempi ihminen. Mutta miten muutos tapahtuu, ja onko se lopulta edes mahdollinen? Olisiko Frankin ja Aprilin elämä voinut muuttua kauniimmaksi ja paremmaksi? Vai oliko kaikki jo hukassa... Olipa miten oli, haave saa hulluksi ja murskaantuessaan tekee todella kipeää.

Kipeää tekevät myös Yatesin perhehelvettikuvaukset: Niin riita riistäytyi hallinnasta lopullisesti. Se riepotteli heidän käsiään ja jalkojaan ja vääristi kasvot vihan vimmaan, se usutti heidät yhä kovemmin ja syvemmälle toistensa heikkojen kohtien kimppuun ja neuvoi ovelia kiertoteitä toisen vahvojen puolien selustaan, opetti nopeiden taktiikanvaihdosten, harhautusten ja vastaiskujen käyttöä. Se heitti heidät yhden ainoan hengenvedon aikana vuosien takaisiin muistoihin, joista ammentaa vanhoa aseita ja joilla repiä vanhat haavat auki. Se jatkui ja jatkui.

Revolutionary Road maalaa mielenkiintoisesti American in Paris -ilmiötä. Amerikkalaisethan tunnetusti rakastavat Pariisia. Vuosikymmeniä ovat taiteilijavirrat kulkeneet Amerikasta Pariisiin. Siellä syntisen Euroopan kätköissä, punaviinihuurussa ja patonkiähkyssä on amerikkalainen taiteilija löytänyt itsensä. Edelleen tänä päivänä Pariisi on pullollaan amerikkalaisia turisteja. Mitä Pariisi symboloi amerikkalaisille? Romantiikkaa, vapautta, eurooppalaisuutta, turmiota...? Pariisin symboliarvo on korkea. Amerikkalaiset kirjat ja elokuvat ovat tulvillaan viittauksia Pariisiin. Loppukohtaukset Pariisissa ovat romanttisten komedioiden klisee. Pariisi on unelmien täyttymys. Siksipä tuntuu osuvalta, että myös Wheelereiden kaipuun kohde on Pariisi - etenkin kun he eivät sinne pääse. Niin yksinkertaista se on: nämä amerikkalaisen lähiön asukkaat eivät pääse Pariisiin. Haaveet eivät toteudu, todellisuus on liian raskas. Mieleen nousevat Marianne Faithullin onnettomasta kotiäidistä kertovan laulun sanat: She realized she'd never run through Paris in a sport car with a warm wind in her hair... Tosin jokainen Pariisissa käynyt tietää, että Seineltä käy kylmä tuuli.

Revolutionary Roadista on tehty vuonna 2008 hieno elokuvafilmatisointi, jonka on ohjannut amerikkalaisen perherealismin kuvaamisen mestari Sam Mendes. Kate Winslet ja Leonardo diCaprio esittävät Aprilia ja Frankia erinomaisesti. Revolutionary Roadia voisi sanoa Titanicin realistiseksi jatko-osaksi. Kaunis rakkaustarina muuttuu arkielämässä raastavaksi tuskaksi. Hiphei.