torstai 25. lokakuuta 2012

Antti Tuuri: Talvisota (1984)

Antti Tuurin Talvisota (1984) kertoo eteläpohjalaisista sotilaista koostuneen JR 23:n koettelemuksista talvisodassa. Talvisota on osa Antti Tuurin kuusiosaista Pohjanmaa-sarjaa, joka kertoo kauhavalaisen Hakalan suvun vaiheista. Tässä kirjassa äänen saa Martti Hakala.

Juonta ei oikeastaan ole sen kummempaa: miehet kerätään ylimääräisiin sotaharjoituksiin, jotka muuttuvat sodaksi, sitten soditaan sata päivää, ja sitten sota loppuu. Teos on kirjoitettu uskottavasti muistelmatyyliin. Kaikki on kerrottu selkeästi ja enempiä tunteilematta - pohjalainen mielenlaatu näkyy kirjassa siis hyvin. Minäkertoja on rauhallinen mies, mutta välillä muistelijan mietteet tulistuvat, varsinkin kun tulee kyse rakkaan velipojan kuolemasta.

Kirjan alkulehtien mukaan kirja pohjautuu sotapäiväkirjoihin, haastatteluihin ja mukanaolleiden kertomuksiin. Siitä syntyykin kirjan persoonallinen tyyli: vankka faktapuoli sekä mukava muisteleva ote. Kirja on helppolukuinen, vaikka armeijaa käymättömän onkin välillä vaikea pysyä perässä pitkissä sotakuvauksissa. Termistökään ei meikäläisellä ole aivan hallussa, joten espanjalaiset ratsut ja kasematit menevät vähän ohi.

Sotatapahtumat selostetaan kronologisessa järjestyksessä vailla suurempia dramatisointeja. Tuuri saa silti kertojanlahjoillaan myös jännitystä syntymään. Pelottava on muun muassa se hetki, kun pataljoonallinen miehiä marssii jäisen järven yli ja heittäytyy maahan peläten varmaan kuolemaa 72 venäläisen lentokoneen lentäessä yli. Hurjintahan näissä kirjan tapahtumissa on se, että ne ovat täyttä totta. Sotakirjoja lukiessa muistaa sen, miten kalliilla hinnalla on Suomen itsenäisyys varmistettu.

Mutta tässä marssissa Unnunkoskelle meille rupesi selviämään sodankäynnistä tämä puoli, ettei meillä ole tulevaisuudessa mitään varmaa kiinnekohtaa, johon voisi tarttua ja jonka varassa elämäämme järjestää. Oikeastaan meillä ei ollut tulevaisuuttakaan.

Kirjasta on tehty erinomainen elokuvaversio Talvisota (1989). Elokuvaan on jokaista sodassa tavattavaa ihmistyyppiä edustamaan kirjoitettu yksi persoonallinen hahmo Tuntemattoman sotilaan tyyliin. Elokuvassa erinomaisen roolisuorituksen tekee Taneli Mäkelä Martti Hakalana. Mukana on myös valkokankaan pohjalaismiehen prototyyppi Esko Nikkari, jonka roolisuoritus on elokuvan mieleenpainuvin. Erikoisen suomalaisen sotaelokuvan Talvisodasta tekee se, että siinä äänen saa myös kotirintama.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Charles Dickens: Joululaulu (A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas, 1843)

Joululaulu kertoo ilkeästä ja ahneesta liikemies Scroogesta, joka inhoaa joulua, haalii rahaa ja kohtelee rumasti muita ihmisiä. Jouluaattona Scrooge saa vieraakseen entisen yhtiökumppaninsa Marleyn kahleita kantavan haamun, joka varoittaa, että Scroogen loppu tulee olemaan kamala, jollei tämä tee parannusta. Jouluyön aikana Scroogelle ilmestyy kolme henkeä, joiden avulla Scrooge ymmärtää eläneensä elämän aivan väärin ja olevansa kaikkien vihaama, kamala ihminen. Joulupäivän aamuna Scrooge herää ja ymmärtää saaneensa toisen mahdollisuuden. Riemuissaan Scrooge lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, käy joulupäivällisellä ja iloitsee joulusta. Scrooge muuttuu hyväksi ihmiseksi elää elämänsä loppuun asti onnellisena ja rakastettuna.

Joululaulun tarina on aina koskettanut minua. Tarina on viktoriaanisen opettavainen, mutta toivon, ettei kukaan suhtaudu tarinaan kyynisesti vaan antaa sen muuttaa jotain sisimmässä. Joululaulu sytyttää sydämeen kynttilän! Toivottavasti se loistaa vielä sitten, kun muistot kirjan suurista viisauksista unohtuvat arjen keskellä.

Tästä lyhyestä kirjasesta en halua enempää sanoa - lukekoon jokainen sen itse! Mutta en voi olla puhumatta Joululaulun filmatisoinneista, niitä on nimittäin lukuisia, ja nepä juuri ovat myös minut tutustuttaneet Dickensin tarinaan. Yksi hauskimmista Joululaulun tulkinnoista on mielestäni Muppetti-versio The Muppet Christmas Carol (1992). Oma suosikkini on kuitenkin Disneyn Mickey's Christmas Carol (1983), jossa on todellista joulun tuntua ja suurta lämpöä. Tarinaa ei ole kaunisteltu, ja siksi tämä elokuva onkin yksi Disneyn surullisimmista ja koskettavimmista elokuvista. Tarinan eri hahmoja esittävät monet tutut Disney-hahmot, ja ansaitusti ja sopivasti Roope Ankka esittää Scroogea, jolta Scrooge McDuck on nimensäkin saanut.

Kohta se joulu jo tuleekin: huomenna enää kaksi kuukautta aattoon. Ihanaa! :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-77)

Leo Tolstoin Anna Karenina on klassikkoteos, johon tutustuin jo nuorena erilaisten elokuvaversioiden kautta. Olen yrittänyt lukea Anna Kareninaa jo monta vuotta mutta olen aina jättänyt lukemisen kesken. Nyt päätin kuitenkin sisulla lukea kirjan loppuun. Ja sisua se vaatikin, sillä kirja oli välillä aika tylsä.

*SPOILAUSVAARA!* Tarinan keskiössä on kaunis Anna Karenina, jonka avioliitto kuivan virkamiehen Aleksei Kareninin kanssa vaarantuu, kun hän kohtaa viehättävän kreivi Vronskin. Annan elämään syttyy suhteen kautta uutta säihkettä, mutta alkuhuuman jälkeen elämästä tulee vaikeaa. Anna tekee valinnan jättää miehensä ja seurata rakastajaansa, mutta samalla hän menettää poikansa ja yhteiskunnallisen asemansa. Kun suhde Vronskiinkin sitten hiipuu, ei Annalle jää mitään elämisen arvoista, ja niin hän tekee itsemurhan.

Teos herättää pohtimaan Annan valintoja. Jospa Anna oli jättänyt pettämättä tai ainakin palannut kiltisti avioliittoonsa - silloin hän olisi saanut pitää rakkaan poikansa mutta toisaalta hän olisi ajan myötä luultavasti muuttunut miehensä kaltaiseksi eläväksi kuolleeksi. Nyt Anna sai elää elämässään todella onnellisen ajan Vronski-suhteen kukoistaessa - mutta samalla hän teki aviorikoksen. Tekipä Annan kummin vain, hänen elämänsä oli tuomittu päättymään huonosti. Aika masentavaa.

Teoksessa on myös toinen rakkaustarina, joka käsittelee samaan tuttavapiirin kuuluvaa Leviniä ja Kittyä. Vaikka tätäkään rakkautta ei kuvata mitenkään idealistisen kauniisti, edustaa heidän suhteensa kuitenkin onnellista ja oikeaa rakkautta vastakohtana Annan ja Vronskin tuhoontuomitulle rakkaudelle.

Koska kirjan juoni on varsin yksinkertainen, lepää kirjan mielenkiintoisuus hahmojen harteille. Ehkäpä siksi kirjaa olikin vaikea lukea loppuun. Kaikki teoksen ihmiset ovat nimittäin jokseenkin epämiellyttäviä. Anna on neuroottinen, Vronski pinnallinen, Levin kurjan vakava, Dolly ja Kitty yksinkertaisia, Stiva rietas joskin inhimillinen. Eniten pidin erinomaisesti kirjoitetusta Aleksei Kareninista, joka lienee yksi maailmankirjallisuuden inhottavimmista hahmoista. Kareninin moraaliset pohdiskelut ovat teoksen kerma, sillä ne paljastavat miehen tunteettomuuden ja iljettävän luonteen.

Anna Karenina on ihmissuhdedraama. Aika vähän tapahtuu, mutta paljon tunnetaan ja ajatellaan. Parasta teoksessa onkin tuo syväluotaus ihmisen psykologiaan ja moraaliin. Tolstoin ihmistuntemus on aivan omaa luokkaansa. Esimerkiksi Annan ja Kareninin välienselvittelykohtaus ja avioeroprosessi on kirjoitettu loistavasti. Kaikki ihmismielen tunteet vaikealla hetkellä käydään läpi, eikä ketään hahmoa säästellä. Tolstoi antaa henkilöiden vuodattaa kirjan sivuille kaikki tuntemuksensa, mutta kertoja ei kommentoi hahmojen elämää. Siksi kirjassa säilyy koko ajan viileä sävy, eikä tarina siksi herättänyt kummempia tunteita minussa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kathryn Stockett: Piiat (The Help, 2009)

Kathryn Stockettin Piiat-kirja sijoittuu 1960-luvun alun Mississippiin, jossa jokaisella valkoisella kotirouvalla on musta palvelija, joka kasvattaa valkoisen rouvan lapset, pesee pyykin ja tekee ruuat. Mustat piiat saavat kohdata joka päivä rasismia, ilkeitä sanoja ja huonoa käytöstä valkoisten rouvien taholta. Sitten eräänä päivänä valkoinen neiti Skeeter, jonka ystävät ovat jo aviossa ja komentelevat omia piikojaan, saa idean: kirjoitetaan kirja mustien naisten kohtelusta.

Piiat-kirjassa on hieno idea mutta paljon puutteita. Juoni keskittyy kirjantekoprosessiin ja lässähtää jossain vaiheessa aika pahasti muuttuen jankkaukseksi. Pituuttakin kirjalla on liikaa. Pahin ongelma on se, että lukijaa pidetään tyhmänä ja siksi kaikki selitetään auki.

Kirjan valkoiset hahmot ovat yksiulotteisia hyviksiä tai pahiksia. Skeeter on nolostuttava hahmo: kliseinen erilainen tyttö, joka ei ole kiinnostunut muodista, meikeistä ja miehistä vaan haaveilee kirjailijanurasta. Valkoiset kotirouvat taasen esitetään helvetinmoisina kotinatseina, epämiellyttävinä ja tyhminä ihmisinä. Parhaiten on kuvattu mustat naiset, erityisesti Aibileen, joka on elämänmakuinen ja todellinen hahmo.

Parasta kirjassa on ehdottomasti keskiluokkaisen amerikkalaisen arkielämän kuvaus mustien naisten kriittisestä näkökulmasta. Ajankuvaus toimiikin välillä hyvin ja saa ymmärtämään, millaista elämä oli 50 vuotta sitten. Mutta aika naiivilla tavalla teokseen on otettu mukaan kaikki mahdolliset viittaukset 1960-lukuun väritv:stä ja Sieppari ruispellossa -kirjasta lähtien. Vähempi olisi riittänyt ja vähentänyt kirjan oppikirjamaista otetta.

Vaikka Piiat ei ole mikään suuri taiteen riemuvoitto, se kuitenkin herätti tunteita ja ajatuksia. Kuinka rumasti mustia kohdeltiinkaan aikoinaan! Vihastuin suunnattomasti mutta sitten ajattelin Barack ja Michelle Obamaa ja suorastaan liikutuin. Asiat muuttuvat mutta eivät itsestään - jonkun pitää tehdä aloite. Siitä kertoo myös Piiat-teos: yksilön rohkeudesta aloittaa muutos.