tiistai 23. lokakuuta 2012

Charles Dickens: Joululaulu (A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas, 1843)

Joululaulu kertoo ilkeästä ja ahneesta liikemies Scroogesta, joka inhoaa joulua, haalii rahaa ja kohtelee rumasti muita ihmisiä. Jouluaattona Scrooge saa vieraakseen entisen yhtiökumppaninsa Marleyn kahleita kantavan haamun, joka varoittaa, että Scroogen loppu tulee olemaan kamala, jollei tämä tee parannusta. Jouluyön aikana Scroogelle ilmestyy kolme henkeä, joiden avulla Scrooge ymmärtää eläneensä elämän aivan väärin ja olevansa kaikkien vihaama, kamala ihminen. Joulupäivän aamuna Scrooge herää ja ymmärtää saaneensa toisen mahdollisuuden. Riemuissaan Scrooge lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen, käy joulupäivällisellä ja iloitsee joulusta. Scrooge muuttuu hyväksi ihmiseksi elää elämänsä loppuun asti onnellisena ja rakastettuna.

Joululaulun tarina on aina koskettanut minua. Tarina on viktoriaanisen opettavainen, mutta toivon, ettei kukaan suhtaudu tarinaan kyynisesti vaan antaa sen muuttaa jotain sisimmässä. Joululaulu sytyttää sydämeen kynttilän! Toivottavasti se loistaa vielä sitten, kun muistot kirjan suurista viisauksista unohtuvat arjen keskellä.

Tästä lyhyestä kirjasesta en halua enempää sanoa - lukekoon jokainen sen itse! Mutta en voi olla puhumatta Joululaulun filmatisoinneista, niitä on nimittäin lukuisia, ja nepä juuri ovat myös minut tutustuttaneet Dickensin tarinaan. Yksi hauskimmista Joululaulun tulkinnoista on mielestäni Muppetti-versio The Muppet Christmas Carol (1992). Oma suosikkini on kuitenkin Disneyn Mickey's Christmas Carol (1983), jossa on todellista joulun tuntua ja suurta lämpöä. Tarinaa ei ole kaunisteltu, ja siksi tämä elokuva onkin yksi Disneyn surullisimmista ja koskettavimmista elokuvista. Tarinan eri hahmoja esittävät monet tutut Disney-hahmot, ja ansaitusti ja sopivasti Roope Ankka esittää Scroogea, jolta Scrooge McDuck on nimensäkin saanut.

Kohta se joulu jo tuleekin: huomenna enää kaksi kuukautta aattoon. Ihanaa! :)

1 kommentti:

Elma Ilona kirjoitti...

Tulinpa vastavierailulle. Kivaa aina löytää uusia kiintoisia blogeja. Joululaulu on tuttu lukemattomista uusioverioista, mutta alkuperäinen on kokematta vielä. Se kyllä pitää vihdoin minunkin lukea, tänä jouluna vaikka.