maanantai 22. lokakuuta 2012

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-77)

Leo Tolstoin Anna Karenina on klassikkoteos, johon tutustuin jo nuorena erilaisten elokuvaversioiden kautta. Olen yrittänyt lukea Anna Kareninaa jo monta vuotta mutta olen aina jättänyt lukemisen kesken. Nyt päätin kuitenkin sisulla lukea kirjan loppuun. Ja sisua se vaatikin, sillä kirja oli välillä aika tylsä.

*SPOILAUSVAARA!* Tarinan keskiössä on kaunis Anna Karenina, jonka avioliitto kuivan virkamiehen Aleksei Kareninin kanssa vaarantuu, kun hän kohtaa viehättävän kreivi Vronskin. Annan elämään syttyy suhteen kautta uutta säihkettä, mutta alkuhuuman jälkeen elämästä tulee vaikeaa. Anna tekee valinnan jättää miehensä ja seurata rakastajaansa, mutta samalla hän menettää poikansa ja yhteiskunnallisen asemansa. Kun suhde Vronskiinkin sitten hiipuu, ei Annalle jää mitään elämisen arvoista, ja niin hän tekee itsemurhan.

Teos herättää pohtimaan Annan valintoja. Jospa Anna oli jättänyt pettämättä tai ainakin palannut kiltisti avioliittoonsa - silloin hän olisi saanut pitää rakkaan poikansa mutta toisaalta hän olisi ajan myötä luultavasti muuttunut miehensä kaltaiseksi eläväksi kuolleeksi. Nyt Anna sai elää elämässään todella onnellisen ajan Vronski-suhteen kukoistaessa - mutta samalla hän teki aviorikoksen. Tekipä Annan kummin vain, hänen elämänsä oli tuomittu päättymään huonosti. Aika masentavaa.

Teoksessa on myös toinen rakkaustarina, joka käsittelee samaan tuttavapiirin kuuluvaa Leviniä ja Kittyä. Vaikka tätäkään rakkautta ei kuvata mitenkään idealistisen kauniisti, edustaa heidän suhteensa kuitenkin onnellista ja oikeaa rakkautta vastakohtana Annan ja Vronskin tuhoontuomitulle rakkaudelle.

Koska kirjan juoni on varsin yksinkertainen, lepää kirjan mielenkiintoisuus hahmojen harteille. Ehkäpä siksi kirjaa olikin vaikea lukea loppuun. Kaikki teoksen ihmiset ovat nimittäin jokseenkin epämiellyttäviä. Anna on neuroottinen, Vronski pinnallinen, Levin kurjan vakava, Dolly ja Kitty yksinkertaisia, Stiva rietas joskin inhimillinen. Eniten pidin erinomaisesti kirjoitetusta Aleksei Kareninista, joka lienee yksi maailmankirjallisuuden inhottavimmista hahmoista. Kareninin moraaliset pohdiskelut ovat teoksen kerma, sillä ne paljastavat miehen tunteettomuuden ja iljettävän luonteen.

Anna Karenina on ihmissuhdedraama. Aika vähän tapahtuu, mutta paljon tunnetaan ja ajatellaan. Parasta teoksessa onkin tuo syväluotaus ihmisen psykologiaan ja moraaliin. Tolstoin ihmistuntemus on aivan omaa luokkaansa. Esimerkiksi Annan ja Kareninin välienselvittelykohtaus ja avioeroprosessi on kirjoitettu loistavasti. Kaikki ihmismielen tunteet vaikealla hetkellä käydään läpi, eikä ketään hahmoa säästellä. Tolstoi antaa henkilöiden vuodattaa kirjan sivuille kaikki tuntemuksensa, mutta kertoja ei kommentoi hahmojen elämää. Siksi kirjassa säilyy koko ajan viileä sävy, eikä tarina siksi herättänyt kummempia tunteita minussa.

2 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Ah, minä olen aivan myyty ollut jo teinistä tälle kirjalle! Aika ajoin olen lukenut uudestaankin, mutta en blogini aikana. Ehkä sekin päivä vielä nähdään...

Filmatisoinnit ovat myös kiinnostavia.

Jonna kirjoitti...

En voisi paremmin kirjoittaa tästä kirjasta, osuit ihan naulan kantaan! Luin tämän 17-vuotiaana kirjallisuusdiplomiini työllä ja tuskalla (halusin ihan periaatteesta juuri tämän lukea) ja voi jesta se kesti. Kirjahan on tylsä ja hahmot tosiaankin epämiellyttäviä. Ja muutenkin tässä oli kauheasti jotain maanviljelyslöpinää. :D