keskiviikko 14. marraskuuta 2012

J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye, 1951)

Amerikkalaisen J. D. Salingerin Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye) on nuorisokirjallisuuden klassikkoteos, joka ilmestyi vuonna 1951 ja oli aikanaan kirjallinen sensaatio. Teos kertoo 16-vuotiaasta pojasta, Holden Caulfieldistä, joka saatuaan potkut sisäoppilaitoksesta sekoilee parin päivän ajan Nycissä.

Holden on perinteinen teinipoika: pari ruuvia on vielä löysällä, suusta pääsee sammakoita, ja kaikki touhu muuttuu päättömäksi kohellukseksi. Tämän lisäksi Holden on laiska, kova valehtelemaan ja muutenkin vähän sekaisin. Hän on sopeutumaton yksilö, jonka toiminta ja puheet ärsyttävät mutta joka samalla herättää sympatiaa. Sydäntä särkee lukea elämästä täysin ulapalla olevan teinipojan sekoiluista. Kirjassa on minäkertoja, ja kirjan suurin kunnia onkin mielestäni se, miten todentuntuisesti teinipojan sekava ja pomppiva ajatuksenjuoksu on kuvattu. Kirjan mystisen nimen merkitys muuten selviää kirjan loppupuolella ja symboloi aika hyvin tätä poikaa ja muita hänen kaltaisiaan.

Tästä kirjasta selviää se, millaista on olla teini. Vaikka Holden erää nuoruuttaan 1950-luvulla, hän on hyvin samanlainen nuori kuin 2010-luvun nuori. Ympäröivä kulttuuri voi olla erilainen, mutta samalla tavalla nykynuori on kiinnostunut populäärikulttuurista, alkoholista, kaikesta kielletystä. Ja aivan samalla tavalla nykynuori on eksyksissä ja haavoittuvainen.

Sieppari ruispellossa on suomennettu kahteen otteeseen. Pentti Saarikosken legendaarinen suomennos vuodelta 1961 on elämänmakuinen ja puhekielinen. Saarikosken teksti vilisee hassuja, vanhahtavia nuorisoslangisanoja kuten stärä ja siten vangitsee oman aikansa, ja juuri siinä on Saariskosken suomennoksen taika. Arto Sschroderuksen suomennos vuodelta 2004 on asiallisempi ja ajattomampi mutta tylsempi.

Tässäpä esimerkiksi kirjan alkusanat molemmista suomennoksista:

Arto Schroderus: Jos te tosiaan haluatte kuulla siitä, niin ensin te varmaan haluatte tietää, missä minä synnyin ja millainen surkea lapsuus minulla oli ja mitä vanhempani tekivät ennen kuin saivat minut, ynnä muuta sontaa tyyliin Dickensin David Copperfield, mutta totta puhuen minua ei huvita ruveta kaivelemaan niitä juttuja. Ensinnäkin sellainen on minusta tylsää ja toiseksi vanhempani saisivat varmaan kaksi slaagia per nuppi, jos kertoisin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne on melko herkkänahkaisia kaikelle sellaiselle, varsinkin isä. Kyllä ne mukavia on - en minä sitä kiellä - mutta samalla helvetin herkkänahkaisia. Sitä paitsi, en minä nyt jumalauta koko elämäkertaani ala tässä suoltamaan. Ajattelin vain kertoa kaikesta sekopäisestä mitä tapahtui viime joulun aikoihin, vähän ennen kuin minulta loppui kunto ja jouduin tänne huilaamaan.

Pentti Saarikoski: Jos teitä tosissaan huvittaa kuulla niin ensimmäinen juttu minkä te varmaan haluatte tietää on, että missä mä synnyin ja millanen oli mun surullinen lapsuuteni, ja mitä mun vanhemmat teki ja sillailla ennen kuin mä synnyin, ja muuta paskaa ala David Copperfield, mut siihen mä en ihan totta rupee. Ensinnäkin noi jutut musta ne ei ole erityisemmin hauskoja, ja toiseks, mun vanhemmat sais ainakin kaks kappaletta halvausta kumpikin jos mä kertosin niistä jotain henkilökohtaisempaa. Ne on aika herkkiä kaikesta semmosesta, isä varsinkin. Ne on mukavia joo mut, emmä sen puoleen, ne on helvetin herkkiä kanssa. Eikä mulla sen puoleen ole tarkotustakaan ruveta kertoon teille jotain älytöntä omaelämäkertaa. Mä kerron teille vaan yhdestä mielipuolesta jutusta mikä sattu mulle viime joulun maissa ennen kuin mä menin piippuun ja mun tartti tulla tänne ja ottaa rauhallisemmin.

Ei kommentteja: