sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962)

Väinö Linnan klassikkoromaani Täällä Pohjantähden alla, jonka kolme osaa ilmestyivät vuosina 1959–1962, kertoo hämäläisen Koskelan torpparisuvun tarinan 1880-luvulta 1950-luvun alkuun. Jussi ryhtyy pappilan torppariksi ja raivaa suota. Jussin vaimo Alma synnyttää kolme poikaa: Akselin, Aleksin ja Akustin. Akseli menee naimisiin Elinansa kanssa ja ryhtyy pitämään isänsä torppaa, kunnes sisällissota kaappaa Koskelan miehet mukaan taistoihin. Aleksi ja Akusti ammutaan kuolemaantuomittuina. Akseli selviää hengissä, mutta vankileiriltä palaa muuttunut mies. Akseli ja Elina saavat viisi lasta: Vilhon, Eeron, Voiton, Kaarinan ja Juhanin. Näistä kolme ensimmäistä kaatuu sodassa, Eero ja Voitto talvisodassa ja Vilho (Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskela) jatkosodassa. Isänsä jälkeen Koskelan perii Juhani itsenäisenä maanviljelijänä. Kirjan lopussa suvusta ovat jäljellä vain Kaarina ja Juhani lapsineen ja puolisoineen sekä Elina ja Alma. Päivä on tehnyt kierroksensa. Suo, kuokka ja Jussi vaihtuvat uuteen traktoriin.

Teoksen suurin ansio on se, että Linna liittää Koskeloiden tarinan tiiviisti kiinni Suomen historian tapahtumiin kuvaamanaan 70 vuoden aikana. Koskeloiden ja muiden Pentinkulman asukkaiden kautta piirtyy näkökulma Suomen kansan elosta noina historian merkkiaikoina. Linna käsittelee armotta kaikkia suomalaisen historian rankimpia aiheita: torppareiden olot, sisällissota, Lapuan liike, sota-aika… Kuitenkin suurien tapahtumien rinnalla kulkee koko ajan tavallinen ihminen. Inhimillisyys onkin yksi teoksen hienoimpia puolia. Linnan sankarit ovat ennen kaikkea ihmisiä.

TPA on täydellinen historian oppitunti, jossa näkyvät erilaiset katsantokannat poliittisiin ja ideologisiin liikehdintöihin. Väinö Linnan vaikutusta suomalaiseen ajatteluun ja historiakäsitykseen ei voi tarpeeksi korostaa. Yksi mies veisti reilun puolen vuosisadan verran suomalaisten historiaa teoksiinsa, juuri sen ajan, jolloin Suomi nousi suosta, kärsi ja katkeroitui, yhdisti voimansa ja taisteli.

Kirjalla on toki muitakin kuin historiallisia ansioita – se on nimittäin ehtaa Linnaa: taitavasti ohjattu tarina täynnä mielenkiintoisia ihmiskohtaloita. Linna on erinomainen kirjailija monellakin tasolla, mutta erityisesti arvostan hänen töissään ihmiskuvausta: Linna näkee ihmisen läpi ja osaa kuvata ihmisiä realistisesti ja inhimillisesti. Linna on mestari kuvatessaan ihmissuhteita, sanomattomia sanoja ja salattuja tunteita. Nämä kaikki heijastuvat erityisen hyvin dialogissa. Linnan yksittäinen superominaisuus onkin hänen eläväinen dialoginsa, jossa näkyy puhujan tunnetila, luonne ja yhteiskunnallinen asema.

Linna on kertojana aivan omaa luokkaa. Köyhyyttä, kurjuutta ja kärsimystä kuvaillaan hyvin realistisesti, mutta myös elämän kauniit puolet on kuvattu herkästi. Esimerkiksi Akselin ja Elinan rakastuminen on huumaavan ihanaa luettavaa. Mukana on myös runsaasti linnamaista, rosoista huumoria, joka uppoaa minuun kuin häkä. Useammin kuitenkin itkin kuin nauroin kirjaa lukiessani.

TPA on yksi parhaita ikinä lukemiani kirjoja. Se on hieno sukukronikka, joka käsittelee upealla tavalla suuria teemoja. Varsinkin loppua kohden TPA on yleispätevä kertomus ihmisyydestä, elämästä ja kuolemasta. Kirja on lukukokemuksena raskas ja koskettava, mutta toivon silti, että jokainen suomalainen tämän kirjan lukee. TPA on kertomus meistä.

lauantai 12. tammikuuta 2013

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli (Game of Thrones, 1996)


Niinhän siinä kävi, että minäkin retkahdin George R. R. Martinin Tulen ja jään lauluun. Valtaistuinpeli on nyt luettu, enkä malta odottaa, että pääsen seuraavan osan lukemaan! En muista, milloin viimeksi olisin ollut näin innoissani kirjasta. Voin rehellisesti myöntää, että olen tähän Martinin luomaan fantasiamaailmaan ihan hulluna.

Kirja kertoo taistelosta, jossa lukuisat eri aatelissuvut kamppailevat vallasta Westerosin kuvitteellisella mantereella keskiajan tyylisessä maailmassa. Pääosissa ovat Lannisterin ja Starkin suvut, jotka yhteistoimin ovat aiemmin kukistaneet Targareyenin vanhan hallitsijasuvun. Kuninkaaksi tuolloin nostettu Robert on kyllästynyt kuninkuuteen ja kutsuu Starkin suvun päämiehen Nedin Kourakseen, valtakunnan kakkosmieheksi. Lannisterit juonittelevat Starkeja vastaan, ja Starkit vihaavat Lannistereja, ja niin on soppa valmis. Vielä kaukana kuninkaanistuimesta Targareyenin suvun nuorin vesa punoo hänkin juoniaan kruunun saadakseen.

Ensimmäinen kirja muotoili jännittäviä juonikuvioita, joiden ratkeamista jää odottelemaan kuumeisena. Kirja antaa suuret odotukset tulevalle. Kiehtovinta Martinin tarinassa on se, että jokainen hahmoista tuntuu olevan tyrkyllä kruunun saajaksi. Olen nyt siis siirtynyt yhdeksi niistä lukuisista faneista, jotka pohdiskelevat kysymystä: KUKA sen kruunun lopulta saa?

***

Luin netistä, että ruusujen sota on inspiroinut kirjailijaa, ja sen kyllä huomaa. Englannin valtaistuimesta 1400-luvulla käydyn monikymmenvuotisen taistelun ja Martinin tarinan välillä on monia yhtäläisyyksiä. Myös ruusujen sota alkoi siitä, että hullu kuningas syöstiin vallasta, ja siinäkin kilpailevat aatelissuvut taistelivat vallasta. Kiinnostava yksityiskohta on se, että Lannisterin suvun nimi muistuttaa toista osapuolta Lancesteria ja Starkissa on jotain samaa kaikua Yorkin kanssa. Onko tämä vihje tulevasta? Hauskaahan tässä tosielämän valtaistuinpelissä oli se, että Lancesterin ja Yorkin sukujen sijaan valtaistuimelle nousi lopulta Tudorin suku. Onkohan Martininkin tarinassa joku samanlainen yllättäjä, joka takavasemmalta sitten nappaa vallan? Jos muuten Martinin tarina vaikuttaa rankalta insesteineen, murhineen, lapsen tappoineen ja juonitteluineen, niin ei se historia kalpene rinnalla: toiseksi viimeinen York-suvun kuningas Edvard V murhattiin 13-vuotiaana sukulaismiehensä toimesta. Valtaistuinpeli on siis rumaa peliä sekä faktassa että fiktiossa.

***

Oli jännää olla täysin kirjailijan vietävänä ja tiedän, että pidin juuri niistä hahmoista, joista Martin oli suunnitellutkin lukijan pitävän. Lempihahmoni on tietenkin Tyrion, kuten varmaan jokaisella kirjan lukeneella. Kuinka älykkäästä ja pilkkakirvestä heiluttavasta kääpiöstä ei voisi pitää?

Olin kuullut kaverini kehuvan, että Martinin hahmot eivät ole mustavalkoisesti hyviksiä tai pahiksia, mutta tässä ensimmäisessä kirjassa täysin pahikseksi tuomittavia hahmoja ainakin oli rutkasti. Toivon, että tulevissa osissa kerrotaan lisää esimerkiksi Cerseistä, Jaimesta ja Joffreysta, jotka nyt esiteltiin täysilkimyksinä. Pidän aina kovasti siitä, kun pahikset osoittautuvat ihmisiksi, ja siksipä juuri lempikohtani kirjassa oli se hetki, jolloin ilkeä Hurtta paljasti haavoittuvaisen puolensa. Vaikka Martinin hahmoja ei voi täysin tuomita yksipuolisiksi hahmoiksi, jotkut heistä ovat silti aika stereotyyppisiä. Ned on ainakin niin hyveellinen ja suoraselkäinen Aragorn-tyylinen hahmo, että melkein ällöttää!

Yleensä aikuiskirjailijat kirjoittavat hyvin naiiveja ja kliseisiä lapsihahmoja, ja pakko on myöntää, että välillä lipsahtaa Martiniltakin jalka suohon. Pahin epäonnistuminen tapahtuu Nedin tytärten, Aryan ja Sansan, kohdalla. He ovat överperinteisiä tyttöhahmoja: toinen on poikatyttö ja toinen taasen girlie girl. Kahden erilaisen siskoksen taistelu on kliseistä ja uuvuttavaa luettavaa. Toivon, että hahmot kehittyvät kiinnostavimmiksi tulevissa kirjoissa.

Muutenkaan Martinin naishahmot eivät oikein tyydyttäneet minua. Jatkuva huorista ja porttoloista puhuminen myös ärsytti ja raskaasti. Tulen ja jään laulu onkin aikuisten fantasiaa, ja sen huomasi kyllä pervojen puheiden määrästä. Tuli vähän ikävä Tolkienia...

***

Helsingin Sanomien usein siteerattu arvostelu, jossa todetaan Valtaistuinpelin olevan hyvää, mieltä kiehtovaa ja älykästä viihdettä, on mielestäni hyvä tiivistys kirjasta. Martin on mainio tarinankertoja, joka pitää lukijan tiukasti otteessaan. Ihmettelinkin, kuinka minä, joka en viime aikoina ole jaksanut uppoutua mihinkään kirjaan oikein tosissani, olin koukussa ensimmäiseltä sivulta lähtien ja ahmin kirjan lukemalla sitä kaksi päivää lähes putkeen. Hyvä kirjoittaja sen tekee, siinä on fantasian suurin taika!