torstai 15. lokakuuta 2015

L. M. Montgomery: Pieni runotyttö (Emily of New Moon, 1923)

L. M. Montgomeryn teoksista olen aiemmin lukenut Annan nuoruusvuodet ja Sinisen linnan. Sininen linna on hurmaava rakkaustarina, samaan aikaan kipeä ja kaunis. Annan nuoruusvuosista en välittänyt - kuten en myöskään Pienestä runotytöstä. Ehkä ikäni esti minua rakastumasta näihin tyttökirjaklassikkoihin. Louisa M. Alcottin Pikku naisia tosin vetosi minuun aikuisiällä.

Pieni runotyttö kertoo orvosta Emiliasta, joutuu asumaan sukulaistensa luokse. Kirjan alku on koskettava, täynnä hienoa lapsikuvausta ja antaa olettaa kirjasta parempaa. Kun Emilia tottuu uuteen kotiinsa, menee kouluun ja saa kavereita, kirja muuttuu sarjaksi episodeja Emilian arkisesta elämästä. Juoni on yhdentekevä, lähinnä seurataan Emilian kirjoittamisharrastuksen nousuja ja laskuja. Luontokuvaukset ovat viehättävää luettavaa.

Lapsena olisin lukenut tämän kirjan eri näkökulmasta: olisin varmasti eläytynyt yksitoistavuotiaan Emilian maailmaan ja mennyt kirjan luettuani metsään runoilemaan. Olinhan itsekin melkoinen runotyttö tuon ikäisenä: harhauduin retkille metsään, kiipeilin puissa, hyppelin joen yli kiviä pitkin, kunnes putosin veteen - ja nautin tietenkin joka hetkestä, värssynkin taisin vääntää. Olin samanlainen ylitunteellinen romantikko kuin Emilia.

Aikuisten silmissä Emilia on rasittava lapsi, kitisevä ja epäkiitollinen. Kirja sai minut muistamaan, miten kamalaa aikaa lapsuus pahimmillaan olikaan: ei tiennyt, millaista on sopiva käytös, sanoi typeriä asioita, kun ei osannut padota tunteitaan, hallita kielenkäyttöään ja kun vain yksinkertaisesti oli tyhmä. Emiliaan eri tavoin suhtautuvien sukulaisten kautta Montgomery muistuttaa, ettei lasta voi ymmärtää ja kasvattaa vain järjellä. Sukulaiset yrittävät koulia ärsyttävästä Emiliasta kunnollista lasta, mutta isänsä menetystä sureva Emilia tarvitsee ennen kaikkea rakkautta.

Pieni runotyttö havahdutti minut ymmärtämään, että kummallista lasta pitää ymmärtää, hänen itsetuntoaan rohkaista ja oudoilta tuntuvia ominaisuuksia kehua - eikä missään tapauksessa saa kieltää tätä ilmaisemasta itseään runoin.

Ei kommentteja: