torstai 14. heinäkuuta 2016

Evelyn Waugh: Mennyt maailma (Brideshead Revisited, 1945)

Brittiläisen Evelyn Waughin klassikkoteos Mennyt maailma (Brideshead Revisited) vuodelta 1945 oli minulle rakkautta ensisivulta lähtien. En osaa nimetä kirjasta mitään osaa, josta en olisi pitänyt. Hahmot, miljöö, juoni, kerronta, dialogi - kaikesta pidin tavattoman paljon. Jos et ole lukenut tätä kirjaa etkä halua spoilaantua, varoitan, että spoilereita on tiedossa.

Mennyt maailma kertoo keskiluokkaisen Charles Ryderin rakkaudesta Marchmainin aatelisperheeseen ja heidän kauniiseen kotiinsa, Bridesheadin kartanoon. 1920-luvun alussa Charles vierailee kartanossa ensimmäisen kerran, ja seuraavina vuosina kartano ja sen väki näyttelevät merkittävää osaa Charlesin elämässä. 1940-luvulla sota-aikana Charlesin suhteiden Marchmaineihin jo päätyttyä Charles päätyy upseerina armeijan käytössä olevaan kartanoon jälleen kerran, mikä selittää teoksen alkuperäiskielisen nimen. Mennyt maailma on muuten pöhkö suomenkielinen nimi teokselle. Miksei käynyt Paluu Bridesheadiin, kuten teoksen viimeinen luku kuuluu?

Vaikka Charles on teoksen päähenkilö ja minäkertoja, fokus ei ole hänessä. Charles on nimittäin sivustaseuraaja, jonka kohtaloa määrittää yhteys Marchainien perheeseen. Charlesin elämässä on aikoja, jolloin hän ei ole juurikaan tekemisissä perheen kanssa, mutta silti tämän "oman" elämänkin juuret ovat Bridesheadissa. Charlesista tulee nimittäin arkkitehtuurimaalari, joka tekee tauluja vanhoista rakennuksista, ja ensimmäisen työnsä hän tekee mistäpä muustakaan kuin Bridesheadista. Charlesin elämässä on kauniita ja hyviä asioita, mutta ne kaikki liukenevat pois, ja teoksen lopussa hän toteaa olevansa "koditon, lapseton, keski-ikäinen ja rakkaudeton".

Charles rakastuu kahteen aatelisperheen lapseen, ensin Sebastianiin, ensirakkauteensa tai - kuten Charles asian kuvaa - "edelläkävijään", ja sitten Juliaan. Julian kanssa ollessaan Charles tuumii: "En ollut unohtanut Sebastiania. Hän oli kanssani päivittäin Juliassa; tai pikemminkin Julia oli se, jonka olin tuntenut Sebastianissa noina kaukaisina, idyllisinä päivinä."

Sebastian on upea hahmo, hyväsydäminen ihminen, hauska kaveri, eksentrinen yöeläin ja herkkä sielu. "En rakastaisi ketään, jolla on samanlainen luonne kuin minulla", toteaa Sebastian, mutta vaikeaa on kyllä keksiä ketään hänen kaltaistaan. Kirjan maailmassa kaikki ihmiset pitävät Sebastianista, ja uskon, että kaikki lukijatkin pitävät hänestä. Siksi juuri Sebastianin säälittävä loppu onkin niin surullista luettavaa.

Charles ja Sebastian tutustuvat yliopistossa opiskellessaan. Opiskeluaikaa kuvataan riemastuttavasti, ja se vaikuttaa hämmästyttävän samanlaiselta tähän päivään verrattuna. Riennot, kaverisuhteet, alkoholi, rahahuolet, matkustus, taidekeskustelut... Opiskelijan elämä on yhä samanlaista, vapaata, huoletonta, vastuutonta - elämän parasta aikaa siis!

"Pitäisiköhän meidän ottaa känni joka ilta?" Sebastian kysyi eräänä aamuna.
"Eiköhän."
"Niin minustakin."

"Minä pidän tästä huonosta seurasta ja minusta on mukava ottaa känni lounaalla"; se riitti silloin. Tarvitaanko nyt enemmän?

Vaan mitä tapahtuu opiskeluajan jälkeen? Charles kykenee vastuulliseen elämään, Sebastian ajautuu sivuluisuun. Sebastianin äitipuoli huomauttaa, että Sebastian ja Charles juovat eri tavoin. Sebastianista tuleekin alkoholisti. Alkoholismia ei käsitellä kovin syvällisesti. Agnostikko Charles näkee Sebastianin katolisen perheensä konservatismin uhrina. Muut ajattelevat Sebastianin tuhonneen itse itsensä. Sebastianin näkemystä ei avata, hän vain juo. 

Vaikka päähenkilöt elävät maailmansotien välisen ajan Englannissa herraskaisessa maailmassa, samastuin hahmojen kokemuksiin suuresti. Tunnepuolella teos ei tunnu lainkaan vanhentuneelta, tästä hyvä osoitus ovat esimerkiksi päivällispöydän henkiset taistelut Charlesin ja hänen isänsä välillä. Myös maailmankuvaltaan teos tuntuu tuoreelta. Homoseksuaalisuutta käsitellään avoimesti, ja siihen suhtaudutaan myötämielisesti, mikä yllätti minut, onhan kirja kirjoitettu 1945.

1 kommentti:

Ulla kirjoitti...

Mennyt maailma on hieno. Sen dvd on parhaillaan pöydälläni. Ihastuin sarjaan joskus kauan sitten. Jeremy Irons on ollut suosikkini siitä lähtien.