maanantai 26. syyskuuta 2016

Italo Calvino: Marcovaldo (Marcovaldo, 1963), Tämä vaikea elämä (La vita difficile, 1970), Kenraali kirjastossa (Prima che tu dica ”Pronto”, 1993)

Luin kesällä Italo Calvinon 1950-luvulla ilmestyneet romaanit ja rakastuin italialaiskirjailijaan niin syvästi, että päätin lukea koko hänen suomennetun tuotantonsa läpi tänä vuonna kahdessa osassa: ensin novellit, sitten 1970–1980-luvuilla ilmestyneet romaanit. Projektini tyssäsi novelleihin, mutta yritinpä kuitenkin!

Italo Calvinon (1923–1985) novelleja on suomennettu neljän kokoelman verran:
Marcovaldo (italiaksi 1963, suomeksi 1986): ensimmäiset novellit kirjoitettu 1950-luvulla
Tämä vaikea elämä (yhteisniteenä italiaksi 1970, suomeksi 1979): koostuu kolmesta pitkähköstä novellista, jotka on julkaistu yksittäisteoksina alun perin vuosina 1952, 1963, 1965
Kenraali kirjastossa (postuumisti italiaksi 1993, suomeksi 2012): kokoelmateos Calvinon novelleista, nuoruuden aikaisia kertomuksia vuosilta 1943–1947, faabeleita ja tarinoita vuosilta 1947–1958, kertomuksia ja dialogeja vuosilta 1968–1984
Koko kosmokomiikka (postuumisti italiaksi 1997, suomeksi 2008): ensimmäinen osa sisältää alkuperäisen Kosmokomiikan vuodelta 1965, toinen osa samasta aiheesta kirjoitettuja novelleja vuosilta 1965–1984.

Näistä kolmesta novellikokoelmasta luin muut paitsi Koko kosmokomiikan, jonka novellit ovat hyvin vaikeaselkoisia ja outoja, liian hapokkaita. Pidän enemmän Calvinon varhaisesta tuotannosta, sillä tuon ajan teokset ovat hauskoja ja kaikkea allegorisuudessaankin leppoisia. Myöhempi tuotanto on vaativaa luettavaa, ja siksi projektini keskeytyi.

Näistä kolmesta lukemastani novellikokoelmasta Marcovaldo eli Vuodenajat kaupungissa on suosikkini. Marcovaldo kertoo Marcovaldo-nimisen sekatyömiehen ja hänen perheensä elämän pienistä suurista hetkistä. Pienet tapahtumat saavat usein isot mittasuhteet tai muuttuvat absurdeiksi. Lämminhenkinen iva yhdistyy Calvinon vasemmistohenkiseen kritiikkiin. Elämän ihmeellisyyksiä pohdiskelevista tarinoista lempparini ovat Loma penkillä ja Matka lehmien kanssa. Irvileukoja louskuttelevat Kuu ja GNACSavua, tuulta ja saippuakuplia sekä Joulupukin lapset, joissa kritisoidaan kulutusyhteiskuntaa. Mukaan mahtuu myös muutama luonnonsuojeluteemainen novelli, joista karmein on Myrkyllinen kaniini

Kenraali kirjastossa on novellikokoelmakolmikosta laadultaan epätasaisin, koska sen sisältö on koottu Calvinon lukuisissa eri lehdissä ynnä muissa julkaisuissa painetusta lyhytproosasta ja koska mukana on tekstejä peräti viideltä eri vuosikymmeneltä. Nuorena miehenä Calvino kirjoitti paljon humoristisia pikku tarinoita sekä faabeleita. Nuoruuden novelleista jotkin tarinat ovat hauskoja ja piikikkäitä, jotkin taas turhan naiiveja. Osa Calvinon faabeleista ei aukea, koska en ymmärrä poliittista tilannetta, jossa ne on kirjoitettu. Yleismaailmallisia ja osuvia ovat Solidaarisuutta ja Musta lammas. Niminovelli Kenraali kirjastossa on kokoelman paras teksti, ihana ylitys kirjallisuuden voimalle. Vanhemman Calvinon novelleista en juuri välittänyt, sillä niistä puuttuu huumori ja ne ovat hieman tylsiä. Vanhemman Calvinon novelleissa aiheena on usein jokin yksinkertainen asia – bensapumppu, vesihana, puhelin – josta elämää yleisesti käsittelevät pohdinnat saavat alkunsa.

Tämä vaikea elämä on yllättävän yhtenäinen teos, vaikka kaikki kolme novellia onkin kirjoitettu eri aikoina. Kaikissa novelleissa kerrotaan epämiellyttävistä ihmisistä sekä tavallisista ihmisistä, jotka joutuvat kärsimään toisten ilkeydestä ja juonittelusta. Kaikki on kuitenkin suhteellista, ja novellit saavat miettimään, miten itse toimisi vastaavissa tilanteissa. Rakennuskeinottelua on novelleista tylsin ja kertoo miehestä, joka haluaisi rakennuttaa tontilleen kerrostalon mutta jonka suunnitelmat menevät mönkään rakennuskeinottelijan toimien takia. Saastepilvi on yhteiskuntakriittinen novelli, jonka päähenkilö on toimittaja saastumisen vastaisessa lehdessä. Outoa kyllä, lehden omistaa saasteet aiheuttavan tehtaan omistaja... Argentiinanmuurahainen on ahdistava kertomus kylästä, jossa ihmisiä piinaavat viheliäiset muurahaiset. Osa asukkaista suhtautuu muurahaisiin yhdentekevästi, osa alistuvasti, osa vastustaa niitä, osa kieltää niiden olemassaolon. Teos on allegorinen, ja poliittista kritiikkiä voi havaita esimerkiksi muurahaistenvastustusyhdistyksen palkkalistoilla olevan miehen touhuissa; miehen pitäisi tuhota muurahaiset, mutta sen sijaan hän vahvistaakin niitä, jottei vastustusyhdistys muutu kannattamattomaksi ja mies menetä työtään.  Novellissa on kauhuelementtejäkin, kun esimerkiksi kerrotaan, kuinka muurahainen menee vauvan korvaan...

Italo Calvino on kohonnut tänä vuonna lempikirjailijoideni joukkoon. Calvinon omaperäiset tarinat, pohjaton mielikuvitus ja absurdi huumori tekevät hänestä upean kirjailijan ja ilmiömäisen tarinaniskijän.

Ei kommentteja: