lauantai 31. joulukuuta 2016

Kirjavuosi 2016

Vuonna 2016 innostuin lukemisesta kunnolla. Välillä tuntui, etten muuta tehnytkään kuin ahmin kirjoja kaikenlaisia - novellikokoelmia, tietokirjoja, näytelmiä... Erityisen paljon luin romaaneja ja runokokoelmia. Tähän blogiin kirjoitan arvioita vain proosasta. Tänä vuonna en jaksanut kirjoittaa arvioita kuin murto-osasta lukemistani teoksista. Osa teoksista oli niin huonoja, ettei niistä ollut mitään sanottavaa - osa taas oli vanhoja klassikoita, joista minulla tuskin olisi ollut mitään uutta sanottavaa. Kaikki vuonna 2016 lukemani proosateokset löytyvät tästä linkistä. Nyt kerron aatoksiani kirjoista parhaimmista ja muutamista huonoistakin.


Suomalainen nykykirjallisuus

Kirjavuonna 2016 yllätin itseni lukemalla paljon suomalaista nykykirjallisuutta, joka taasen yllätti minut olemalla todella heikkotasoista. Tänä vuonna lukemistani suomalaisista nykykirjoista parhaat olivat Laura Lindstedtin Oneiron (2015) ja Saara Turusen Rakkaudenhirviö (2015). Huonoja kirjoja luin runsaasti enemmän.

Pauliina RauhalaTaivaslaulu (2013). Kauniisti kirjoitettu ja äärimmäisen katarttinen kertomus Oulun seudulla asuvan lestadiolaisperheen elämästä nykyaikana koskettaa lukuhetkellä valtavasti. Lopulta teos jää yksipuoliseksi lapsiperheen äidin väsyttävän arjen kuvaukseksi.

Pauliina VanhataloPitkä valotusaika (2015). Oululaisen valokuvaajan tarina 1960-luvulta nykypäivään ei kosketa. Teoksen yllättävä ja nopea loppu on pettymys pitkän ja hitaan kehittelyn jälkeen.

Minna RytisaloLempi (2016). Sota-aikaan sijoittuva kirja kertoo oululaissyntyisestä naisesta, joka menee naimisiin lappilaismiehen kanssa. Kauniisti kirjoitettu kirja on juoneltaan epäonnistunut.

Jenni LinturiIsänmaan tähden (2011). Kirja kertoo suomalaismiehestä kahtena aikana: nuorena hän lähtee Saksan armeijaan välirauhan aikana ja vanhana on dementoitunut. Tarina ei imaise mukaansa tai kosketa.


Jukka ViikiläAkvarelleja Engelin kaupungista (2016). Saksalaisarkkitehti Engel rakentaa Suomen suuriruhtinaskunnalle pääkaupungin ja kertoo elämästään Helsingissä, jossa on aina kylmää. Kylmä on myös teoksen tunnelma. Tarina on laimea ja tylsä. Viikilän runoilijatausta pilkahtelee välillä kielestä mutta ei mitenkään mieleenpainuvasti. En ymmärrä, miksi tämä kirja sai Finlandia-palkinnon.

Monet näistä kirjoista sijoittuvat Pohjois-Suomeen (Ouluun, Lappiin tai Kuusamoon) ja/tai historiaan. Monissa kirjoista on masentava ja tympeä tunnelma. Joissakin teoksissa on hienoa kieltä. Muutamassa teoksessa käytetään nykyään täysin ylikäytettyä kerrontatekniikkaa, jossa leikitään epäluotettavalla kertojalla, jonka avulla romaanin lopussa paljastuu jotain "mullistavaa". Kaikissa kirjoissa on näkökulmatekniikka, josta Suvi Ahola tekee erinomaisia huomioita HS:n kolumnissa.

Toki tämä otokseni suomalaisesta nykykirjallisuudesta on sangen pieni, mutta silti olen äärimmäisen pettynyt suomalaisen nykykirjallisuuden tasoon.


Suomalaiset klassikot

Onneksi klassikot pelastavat. Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio (1932) nousi uudeksi suosikkisuomalaiskirjakseni. Vau, mikä romaani! Vuoden lopussa sulattelin kinkkua naureskelemalla Veikko Huovisen Lampaansyöjille (1970).


Lastenkirjallisuus

Rakastan lastenkirjallisuutta mutta luin sitä aika vähän tänä vuonna. Heikkoja kirjoja oli joukossa muutamia, ja ne olenkin jo kovaa vauhtia unohtamassa, mutta parhaat jäivät mieleen lämpiminä tuulahduksina lapsuuden idyllistä ja mielikuvituksen voimasta. Astrid Lindgrenin Kerstin ja minä (1945) oli ihanaa luettavaa. Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna (1986) taasen lumosi minut täysin. Walter Moersin Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää (1999) oli kirjavuoden 2016 hauskin tapaus!


Aikuisten käännöskirjallisuus

Kaikenlaista tuli luettua tässä kategoriassa. Huonoja en nyt muistele mutta parhaat nostan esille.

TOP 10:

1. Evelyn Waugh: Mennyt maailma (1945). Kirjavuoden 2016 kuningas, romaanihelmi.

2. Nicole Krauss: Rakkauden historia (2005). Niin hyvää, ettei melkein sanotuksi saa! Älä anna typerän nimen hämätä vaan lue tämä viisas kirja!

3. John Williams: Stoner (1965). Vähäeleinen lumoaja vein minunkin sydämeni.

4. Kate Chopin: Herääminen (1899). Upea kertomus naisesta, joka herää elämään.

5. Thomas Keneally: Schindlerin lista (1982). Hyvyys selviää vaikeinakin aikoina. Kirja, joka jokaisen pitäisi lukea.

6. Pär Lagerkvist: Barabbas (1950). Taatusti koskettava kirja kristityille. Kiehtova kertomus hyvästä ja pahasta myös muille kuin kristityille.

7. Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar (2009). Herkullista luettavaa historiallisen romaanin ystäville!

8. Lordi Dunsany: Haltiamaan kuninkaantytär (1924). Viehättävä fantasiaklassikko hurmasi kerronnallaan ja kielellään.

9. Ida Simons: Tyhmä neitsyt (1959). Humoristinen ja elämänmakuinen kirja.

10. Irène Némirovsky: Tanssiaiset (1930). Piristävän pirullinen teos!

Lukemani käännöskirjallisuus peittosi lukemani suomalaiskirjallisuuden tänä vuonna selvin luvuin. Upeita teoksia tuli luettua.


Italo Calvino

Kirjavuoden 2016 uusin tuttavuus oli Italo Calvino, johon rakastuin luettuani hänen varhaisen tuotantonsa romaaneja ja novellikokoelmia. Edellisistä ihanin oli Marcovaldo (1963) ja jälkimmäisistä Paroni puussa (1957), joka nousi kaikkien aikojen lempiromaanieni listalle. Calvinon myöhäisempi tuotanto oli minulle liian hapokasta, mutta ehkä vielä tulee aika, jolloin kykenen vanhemman Calvinon kirjallista ilotulitusta lukemaan - kenties jopa ymmärtämään?


Lukeminen on mahtava harrastus! Hyvää kirjavuotta 2017!

2 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Mielenkiintoinen katsaus. Hyvää uutta vuotta!

Kaisa kirjoitti...

Poimin monta kirjavinkkiä käännöskirjallisuuden listaltasi ja tuon Janne Kuution. Muistankin, että kehuit sitä joskus. :-) Aion itse lukea enemmän käännöskirjallisuutta ja vanhempaa kirjallisuutta tänä vuonna, uutukaiset saavat jäädä nyt hieman syrjään vaihteeksi.

Minulla Tyhmä neisyt jäi kesken, mutta aion kokeilla sen lukemista uudelleen vielä joskus. Mukava kuulla, että pidit Stonerista! Ihana kirja.