sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015)

Saara Turusen  omaelamakerrallinen romaanin Rakkaudenhirvion nimeamaton paahenkilo varttuu Ita-Suomessa, opiskelee ja tyoskentelee Helsingissa seka matkustelee maailmalla. Yksinkertainen juoni sisaltaa upean kasvutarinan naisesta, joka ajelehtii elamassa eika loyda mitaan pysyvaa.

Rakkaudenhirvion mielenkiintoisinta antia on Suomi-kritiikki. Minakertoja tarkastelee hyvin kriittisesti kotimaataan, jossa palvotaan sotaa eika hymyilla ja jossa haatkin muistuttavat hautajaisia. Kirjan alku on mahtavaa tykitysta. Ensimmaiset luvut kertovat aiemmista sukupolvista seka paahenkilon lapsuudesta ja maalaavat kalsean mutta teravan kuvan Suomesta. Teinivuosien kohdalla romaani alkaa pikkuhiljaa muuttua toisteiseksi Suomi-kritiikissaan. Silloin teos alkaakin laajentua kuvaukseksi ulkopuolisuudesta. Paahenkilo on sivullinen seka Suomessa etta ulkomailla. Heikoimmillaan teos on silloin, kun paahenkilo matkailee Suomen ulkopuolella. Namat hetket toki kertovat yllattavasta kaipuusta kotimaahan ja ovat tarkeita juonen kannalta, mutta niissa ei ole samanlaisia oivalluksia kuin kotimaaosuuksissa.

Paahenkilo on hyvin surullinen hahmo, rakkaudenhirvio: "Kauan sitten sydameeni jai tyhja kohta ja niin minusta tuli rakkaudenhirvio. Mina pakenin. Lahdin juoksemaan ja juoksen vielakin, silla rakkaudenhirvio on sellainen, joka juoksee. Se juoksee aina vaan, silla se etsii jotain paikkaa, jonne se kuuluisi, ja ihmista, joka sita rakastaisi niin paljon, etta tyhja kohta sen sydamessa tayttyisi."

Rakkaudenhirvio on samaan aikaan hauska ja surullinen kirja. Apea tarina ei tunnu liian masentavalta, silla Turusen persoonallinen ja ironinen kirjoitustyyli tekee romaanista rattoisaa luettavaa. Tarina synkkenee tasaisesti, kunnes lopussa on jaljella vain valjahtynytta surumielisyytta. Kovin suomalaista sekin.

Ei kommentteja: