keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Veikko Huovinen: Lampaansyöjät (1970)

Armoitettu humoristi Veikko Huovinen teoksineen on jäänyt minulle vieraaksi - vaan mikäpä olisi parempi teos tuttavuuden tekemiseen ellei Lampaansyöjät (1970)? Lempeällä ja inhimisellä tavalla hauska Lampaansyöjät-romaani kertoo kahdesta keski-ikäisestä kaveruksesta, Sepestä ja Valtterista, ja heidän roadtripistään lampaanlihan perässä. Miehet matkaavat Sepen Saabilla ympäri Pohjois-Suomea, metsästävät, valmistavat ja syövät lampaita ja tietenkin ryyppäävät.

Sepe piti paljon lampaanlihasta. Hyvä on sonnin sisäfile, hyvä on sian reisi, mainio on kana ja hanhi, vaan kukapa voittaa lampaan makoisuudessa. Lampaanliha on maailmankaikkeuden parasta lihaa, varsinkin riisin kera. Saakeli kun ihminen lampaanlihaa syö, niin johan tulee hyvä mieli. Kyllä Luoja teki merkittävän työn luodessaan lampaan. Varmaankaan ei ollut yksinkertaista suunnitella lampaanlihan kokoomusta, säikeisyyttä ja rasvaisuutta, kun yhtäkään lammasta ei ollut ennen keksitty, mutta olosuhteisiin nähden voi katsoa Jumalan onnistuneen lammaspaistin suunnittelussa varsin tyydyttävästi.

Vaikka matkan tarkoitus on syödä lammasta, alkaa lampaanliha reissun loppuvaiheilla jo tympiä miehiä, ja niin he keskittyvätkin seuraavaksi kalastukseen - omaa komiikkaansa siinäkin! Juonettomuus sopii täydellisesti Huovisen rupattelevaan kirjoitustyyliin. Nauraa saa usein.

Vaikka Sepe ja Valtteri ampuvat lampaita laittomasti, he ovat leppoisia ja harmittomia veijareita. Siveitäkin, vaikka puheet ovat välillä "levottomia". Riitaakaan ei miehille kehkeydy matkan aikana. Miehet puhuvat paljon mutta siviilielämästään eivät mitään. Kotopuolesta vihjataan vain kerran, kun laitetaan kotiin postikortti, että elossa ollaan. Miehiä taustoitetaan vähän, ja ainoa olennainen asia kaveruksista on se, että he ovat kaupunkilaisia. Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu onkin selvästi esillä, mikä luo teokseen hieman yhteiskunnallista sävyä - sijoittuuhan teos pahimman maaltamuuton vuosiin.

Vaikka Sepe ja Valtteri juttelevat paljon elämästä (kuten naisista ja ruoasta) yleisluontoisesti, käsittelevät heidän keskustelunsa usein ajankohtaisia aiheita, ja siksi Lampaansyöjät on hyvä ajankuva 1960-luvun lopun Suomesta. Sepe ja Valtteri keskustelevat muun muassa politiikasta, luonnonsuojelusta, ydinasekilvasta, peruskoulusta, Laila Kinnusesta, Peyton Place -tv-sarjasta...

Lampaansyöjät on lystikäs ja lyhyt romaani, jota suosittelen luettavaksi mahani...siis sydämeni pohjalta. Seuraavaksi haluan katsoa Lampaansyöjien kulttimainetta nauttivan elokuvaversion - ja tietenkin lukea lisää Veikko Huovista!

Ei kommentteja: