lauantai 21. tammikuuta 2017

Hilja Valtonen - Opettajan villikko (1928)

1920- ja 1930-luvuilla bestsellereitä taituroinut Hilja Valtonen on yksi lempikirjailijoistani. Valtosen hilpeissä teoksissa seikkailevat reippaat, sanavalmiit, aktiiviset, modernit nuoret naiset. Aiemmin olen lukenut Valtoselta Nuoren opettajattaren varaventtiilin (1926), Hätävaran (1938), mainion Vaimokkeen (1933) ja nyt luin Opettajan villikon (1928), joka on näistä neljästä lukemastani Valtosesta heikoin. Opettajan villikko muistetaan nykyään lähinnä päähenkilön nimestä, joka on yksi kirjallisuushistorian karmeimmista: Anna Tipuli Pusu.

Opettajan villikko jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on episodimainen kuvaus Tipulin elämästä - syntymästä ylioppilaslakin jälkeiseen aikaan. Tipuli on savolaisen maalaispitäjän kansakoulunopettajan nuorin lapsi ja melkoinen rasavilli lapsena ja saa eräänäkin kesänä kolmesti vitsaa. Kansakoulun käytyään Tipuli menee kouluun isompaan kaupunkiin, ja ylioppilaslakin saatuaan Tipuli muuttaa Helsinkiin. Helsingissä Tipuli käy läpi etsikkoaikaa: hän aloittaa opinnot yliopistossa mutta keskeyttää ne, menee töihin konttoriin mutta jättää senkin työn niljakkaan esimiehen takia. Lopulta Tipuli hautaa vanhan haaveensa muusikon urasta ja päättää opiskella sairaanhoitajaksi. Romaanin toisen osa kertoo 25-vuotiaan Tipulista, joka työskentelee sairaanhoitajattarena ja on sinkkuutensa takia jo julistautunut vanhaksipiiaksi. Silloin elämään astuu kolme miestä Tipulin mielenrauhaa häiritsemään: sairaalan ylilääkäri, koulukaveri Erkki ja lapsuudentoveri Jussi. Kuka heistä saa Tipulin sydämen - vai saako kukaan?

Pidin ensimmäisestä osiosta valtavasti. Tipuli on mainio hahmo, ja hänen lapsuuden tempauksensa ovat hauskaa luettavaa - välillä suorastaan paruin naurusta! On hienoa seurata Tipulin luonteen kehittymistä vuosien kuluessa. Hänen etsikkoaikansa on myös mielenkiintoista luettavaa, sillä Valtonen kuvaa yllättävän realistisesti nuoren vaikeuksia päättää tulevaisuutensa suunnasta. Tipuli on syntynyt vuonna 1900, ja 1900-luvun alun suuret historialliset tapahtumat hipaisevat myös hänen elämäänsä, mikä tuo teokseen välillä jopa syvyyttä - harvinainen juttu Valtosen kepeässä tuotannossa.

Toisesta osiosta en pitänyt lainkaan, ja kirja vain jatkaa huononemistaan loppua kohden. Opettajan villikon ensimmäisen puoliskon hauska ja elämänmakuinen kasvukertomus muuttuu romaanin edetessä melodramaattiseksi romanssisekoiluksi. Tämä epäromanttinen rakkaussekoilu on vieläpä juoneltaan huono ja sekavasti kirjoitettu. Muutamat juonen langat jäävät selvittämättä, ja toiset juonen käänteet taasen ilmaantuvat mukaan selityksittä. Tipuli tekee typeriä valintoja, ja hänen henkinen kasvunsa pysähtyy. Tipulilla on jokin tunnelukko miehien suhteen, mutta sitä ei avata teoksessa, vaikka kertojakin vihjaa, että lukija ymmärtäisi Tipulin toimintaa, jos tietäisi syyn hänen miehiin kohdistuvalle kylmyydelleen.

Valtosella on teoksissaan feministinen ote, ja Opettajan villikossakin sivalletaan useasti ja monin tavoin erinäisiin epätasa-arvon ilmentymiin. Vaikka Valtosen teosten maailma on monin tavoin vanhentunut, hänen kielenkäyttönsä on raikas tuulahdus nykyproosaan kyllästyneelle lukijalle.

Ei kommentteja: