sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hilja Valtonen: Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! (1927)

Hilja Valtonen on ollut minulle jo vuosia rakas kirjailija, jonka teoksia olen nautiskellut ilokseni. Nyt luettuani Valtosen romaanin Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! (1927) todella kunnioitan häntä kirjailijana. Aloitin lukemaan Valtosen kirjaa ilman minkäänlaisia ennakkotietoja, istuin alas enkä noussut ennen kuin olin lukenut koko kirjan. Nyt on pääni sekaisin ja kylmät väreet kulkevat pitkin käsivarsia. Huh, mikä kirja!

Romaanin pääosassa on Varpu Vapaa, pyykkäriäidin ja juoppoisän ainoa lapsi.

Olen orpo. Ei ole mulla sukua, ei perhettä. Se onkin siunattu asia. Nyt saan suurentaa sukuni, laajentaa lajini, perata perheeni sellaiseksi kuin itse haluan. Oli kerran mies, jota minun täytyi nimittää isäkseni. Juoppo retku, äidin suru, minun kauhuni, lähimmäisteni mieliharmi. Hän oli punainen, sai punaisen kuoleman, ja sen kuoleman peittäköön yö. Jospa voisin kuoleman kaaputtaa pois sielustani, sydämestäni ja tiedostani kuten mustetahran paperista!

Köyhän perheen tytär kokee lapsena suurta alemmuudentunnetta rikkaita ihmisiä kohtaan ja päättää pyrkiä elämässä parempiin oloihin, ensin hyvään työhön ja sitten hyviin naimisiin.

Äitini kaltaiseksi orjaksi en halunnut enkä halua tulla.

Varpu muuttaa uudelle paikkakunnalle ja valehtelee kotitaustansa antaakseen itsestään paremman vaikutelman. Valehtelemisesta kehittyy Varpulle ajan myötä suuri ongelma. Uudella paikkakunnalla elämä näyttää kuitenkin ensin toiveikkaalta. Varpu rakastuu ensi silmäyksellä pomoonsa, Asser Äyrämöön, joka on kova naistenmies ja pettää Varpun.

Elämä antaa säälittä iskujaan oikein vanhanaikuisen puupuntarin perällä. Eivät ne iskut tapa. Ne huimaavat vain. Ne kovettavat sydämen ja tappavat tunteen. Ne kirkastavat järjen, terästävät tarmon. Minä en ole onneksi ainoa miesten pettämä nainen tässä maailmassa. Mutta minä en aio kärsimyksistäni veisata valitusvirttä. - - Kun tuska pistää, niin pistän minä vastaan. Minulla on porolipeässä keitetty pyykkiakan sisu.

Varpu todellakin sisuuntuu. Äyrämö menee naimisiin ja asuu perheineen Varpun naapurissa. Varpu kuulee kaiken, mitä seinän takana tapahtuu, mutta jää taloon asumaan. Vuosien aikana hän elää ulkonaisesti iloista elämää mutta on sisältä ainaisessa tuskassa, ristiriitojen ja omantunnon puristuksessa.

Kun istun yksin huoneissani ja koetan ottaa elämän mahdollisimman keveältä kannalta, kiertää omatunto ympärilläni kiljuvana jalopeurana raapien terävällä koukkukynnellään milloin miltäkin sielun sivulta.

Valtosen teoksessa on paljon viittauksia Kalevalaan ja Raamattuun. Varpun tarinassa on samaa tragediaa, kohtalonomaisuutta, eeppisyyttäkin kuin näissä teoksissa. Kuten yllä olevista lainauksista voi nähdä, myös teksti saa välillä kalevalamaista väriä. Kalevalan hahmoista Varpu muistuttaa eniten Kullervoa. Hän on samanlainen luonnonvoima, järkähtämätön graniittitanner. Onni näyttäytyy hetkiseksi mutta tekee katkeran tempun ja katoaa taas. Koko romaanin ajan tunnelma on kuin ukonilmalla: jotain pahaa on tulossa, isien teot on maksettava. Sisällissodan kaiut kuuluvat Varpun elämässä.

Teoksen kolme tärkeintä naishahmoa on nimetty pisteliäästi. Varpu Vapaa on taloudellisesti itsenäinen nuori nainen mutta menneisyytensä ja Äyrämö-pakkomielteensä kahlitsema. Varpun paras ystävä, enkelimäinen Satu Friberg on liian ihana olento maan päälle, ja Varpun inhokki-ihminen Aina-Siviä Aho taasen on toimiltaan täysi vastakohta etunimellensä.

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! on Valtosen toinen romaani mutta teoksena paljon kypsempi kuin monet myöhemmin kirjoitetut, kevyemmät rakkausromaanit. Välillä Valtonen horjuu genren välillä: tekeekö hän vakavaa, psykologista romaania vai kepeää ihmissuhdesekoilua? Molempia hän laatii hyvin; itkin ja nauroin kirjaa lukiessani. On hienoa lukea teos, jossa lempikirjailijasta näkee toisen puolen. Valtonen uittaa kynäänsä kerrankin syvissä vesissä ja tekee sen taiten.

1 kommentti:

Ideanus kirjoitti...

Luin heti perään teoksen jatko-osan, Kunnankirjurin, joka ei ollut yhtä hyvä. Oli kuitenkin mielenkiintoista lukea, mitä Varpun tarina jatkui.