tiistai 28. helmikuuta 2017

Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta (Jeg forbanner tidens elv, 2008)

Olin varma että hän kuuli minun tulevn, mutta hän ei kääntynyt. Kun olin melkein perillä, sanoin hiljaa:
- Hei.
Hän ei kääntynyt nytkään, sanoi vain: - Älä ala puhua heti.
- Minä tässä, sanoin.
- Tiedän kuka siinä on, hän sanoi. - Kuulin kuinka ajatuksesi kolistelivat tietä pitkin. Oletko rahaton?

Keski-ikäinen norjalaismies Arvid on eroamassa vaimostaan, kun saa kuulla äitinsä sairastavan vakavaa syöpää. Äiti on syöpädiagnoosin saatuaan lähtenyt synnyinmaahansa Tanskaan kesämökille. Arvid lähtee äitinsä perässä Tanskaan aikeenaan paikkailla etääntyneitä välejä äitiin, mutta kesämökillä tunnelma on viileä.

Arvid on ryhtynyt kommunistiksi 1970-luvulla, ja nyt eletään marraskuuta 1989: muuri kaatuu, itäblokin maat vapautuvat, kommunistinen Neuvostoliitto vetelee viimeisiään. Kommunismin kanssa samaan aikaan sortuu myös Arvidin elämä. Nuoruus on todellakin ohi, ja elämä on vaikeaa.

En saanut Pettersonin teoksesta oikein otetta. Mikä on todellinen syy äidin ja pojan välirikkoon? Miksi äiti on niin kylmä ihminen? Millainen mies Arvid todella on - idealistinen oman tiensä kulkija vai onneton ja saamaton luuseri? Kirja tuntuu jäävän kesken. Harmi! Kirja on nimittäin hyvin kirjoitettu: hienovireinen ja hiljaisen melankolinen.

Ei kommentteja: