tiistai 2. toukokuuta 2017

Harald Selmer-Geeth: Siltalan pehtoori (Inspektorn på Siltala, 1903)

Unohduksiin vaipunut suomalaisromaani Siltalan pehtoori ilmestyi ruotsiksi nimellä Inspektorn på Siltala vuonna 1903 ja heti seuraavana vuonna suomenkielisenä käännöksenä. Kirjan tekijä on Harald Selmer-Geeth, salanimen takana piileksivä W. A. Örn. Kirja sai 1900-luvun alussa suosiota näytelmä- ja elokuvaversiona. Filmatisointi Siltalan pehtoori ilmestyi 1934 ja oli hurja yleisömagneetti - ja on edelleen kuudenneksi katsotuin elokuva Suomessa kautta aikojen! Elokuva on aidosti viihdyttävä, ja romanttinen, kuvattu kauniissa maalaismaisemissa ja miehitetty erinomaisin näyttelijöin. Mainio elokuvaversio olikin syy, joka johti minut romaanin pariin - enkä pettynyt! Joitakin pieniä muutoksia on elokuvan ja alkuperäisteoksen välillä, mutta molemmat ovat mukaansatempaavia tarinoita.

Paul "Polle" Biörenstam on nelikymppinen tilanomistaja, joka on villin nuoruutensa jälkeen tylsistynyt ja viettää päivänsä kartanossaan konjakkia kittaillen. Lääkäri varoittaa, että jos Polle ei ryhdistäydy ja keksi jotain järkevää tekemistä, terveys ei kauan tällaista menoa kestä. Niinpä Polle pestautuu Siltalan tilalle pehtooriksi valenimen turvin. Siltalassa kaunis kapteeninrouva, nuori leski Lilli Lind pitää kovaa komentoa, ja pehtoori joutuu heti ensihetkistä lähtien kahnauksiin kapteeninrouvan kanssa.

Romaani edustaa klassista kartanoromantiikkaa, ja juoni on erittäin arvattava, vaikka elokuvaa ei olisikaan nähnyt. Kirja on silti erittäin nautittava hilpeän ja rempseän kirjoitustyylin takia. Polle kertoo Siltalan tapahtumista veljelleen kirjeitse eläväisesti. Kirjeet eivät sisällä vain sitaatteja kapteeninrouvan sivalluksista vaan myös tarkkoja kuvauksia pehtoorin toimista, kun hän ryhtyy modernisoimaan vanhanaikaista maatilaa. Jälkimmäisiä on hyvin mielenkiintoista lukea, ja teoksesta saakin kiintoisan kuvan sadan vuoden takaisesta maanviljelystavasta.

1900-luvun alun Suomen luokkaerot ovat hyvin selkeästi esillä teoksessa, sillä aatelismiehen luokkaretki palkolliseksi ei suju kommelluksitta. Välillä suorastaan häiritsee, miten alentuvasti ja halveksuen pehtoori suhtautuu piikojen hakkailuihin ja työläisten hitauteen. Tästä huolimatta luin teosta suorastaan ahmien. Toivottavasti tämä mainio lukuromaani saisi lisää lukijoita 2000-luvulla.

P. G. Wodehouse: Jeeves-novelleja

Yläluokkainen Bertie on rikas, harmiton ja hyväntahtoinen tolvana. Jeeves on hänen herrasmiespalvelijansa, tahdikas, kuiva ja älykäs. Wodehousen humoristiset Jeeves-tarinat kertovat näiden kahden seikkailuista. Tarinoissa on aina sama kaava: Bertie on sekoillut tai joku hänen ystävistään on pulassa, ja juuri kun tilanne näyttää erittäin huonolta, Jeeves keksii yllättävän ja toimivan ratkaisun ja pelastaa päivän.

"Tätä asiaa emme pysty ratkaisemaan keskenämme, sanoin totisena. - On turvauduttava korkeampaan voimaan. Jeeves on neuvova meille tien."

Wodehouse alkoi kirjoittaa Jeeves-tarinoita 1910-luvulla. Vuonna 1919 julkaistiin ensimmäinen novellikokoelma My Man Jeeves, ja lisää ilmestyi 1920-luvulla. 1930-luvulla Jeeveksen ja Bertien toilailut laajenivat romaaneiksi.

Wodehousen Jeeves-teokset ovat jo kauan olleet lukulistallani, ja nyt keväällä oli sopivan keveä hetki uppoutua brittihuumorin pariin. Lueskelin Jeeves-projektini aikana vain novelleja. Kokonaista romaania en olisi jaksanut tätä ilottelua lukea, mutta pieninä annoksina Jeeves-tarinat olivat mainioita kirjallisia välipaloja.

Tutustuin seuraaviin novellikokoelmiin: The Inimitable Jeeves (1923), Carry On, Jeeves (1925), Very Good, Jeeves (1930). Suomennoksia näistä novelleista on julkaistu monissa niteissä 1940-luvulta lähtien: Verraton Jeeves, Kyllä Jeeves hoitaa, Pip-pip, Sir, Parahin, Jeeves, Kernaasti, Jeeves. Jotkin novellit on suomennettu jopa kolmeen otteeseen. Tässäpä suomennosnäytteitä eri vuosikymmeniltä:

"Niin, mitenkähän sen Jeeves-kysymyksen laita oikein mahtaa olla? Jeeves on miespalvelijani, käsitättehän? Monet ihmiset ovat sitä mieltä, että olen aivan liian riippuvainen tuosta miekkosesta. Agatha-tätini on itse asiassa mennyt niin pitkälle, että kutsuu Jeevesiä minun hoitajakseni. No niin, minä sanon vain: Miksikäs ei? Se mies on nero." (Katri Jylhä 1950)

"Mitä nyt tuohon Jeevesiin tulee - kamaripalvelijaani, tiedättehän - niin monien mielestä olen hänestä aivan liian riippuvainen. Agatha-täti on itse asiassa rohjennut sanoa häntä jopa hoitajakseni. No, miksipä ei? Mieshän on nero." (Paavo Lehtonen, 1993)

"Ajattelin tässä ottaa puheeksi Jeevesin - miespalvelijani, tiedättehän - ja hänen suhteensa vasitenkin kysymyksen, missä mahdamme mennä? Monet ovat sitä mieltä, että olen hänestä aivan liian riippuvainen. Agatha-tätini meni jopa niin pitkälle, että julisti Jeevesin olevan minun vartijani. No, siihen minä vastaan, että miksikäs ei. Mies on nero." (Kaisa Sivenius 2013)

Katri Jylhän suomennokset ovat heikkolaatuisia ja ajastaan jälkeenjääneitä. Paavo Lehtosen suomennokset ovat perushyviä, mutta viimeisin suomentaja Kaisa Sivenius on tehnyt timanttista työtä. Sivenius on tehnyt suurimpaan osaan Jeeves-tuotannosta uudet suomennokset 2000-luvulla. Suomennokset ovat ilmestyneet Jeeves-tarinoita -alaotsikkoa kantavissa kirjoissa. Sivenius on löytänyt tien Wodehouseen kieleen. Wodehousen kieli on juuri oikea sekoitus hienostelevaa tyyliä ja arkisempia sanavalintoja, ja Siveniuksen käsittelyssä notkeat lauserakenteet, liukkaat lausahdukset ja kuivakan koominen sanasto asettuvat upeasti suomen kieleen. Huumori ja kieli kulkevat käsi kädessä, ja huonommalla suomennoksella Jeeves-tarinat eivät olisi yhtä hauskoja kuin ne nyt ovat.