perjantai 23. kesäkuuta 2017

Henryk Sienkiewicz: Ristiritarit (Krzyżacy, 1900)

Nobel-palkitun puolalaiskirjailija Henryk Sienkiewiczin tuotantoa suomennettiin todella paljon 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, mutta ajan myötä Sienkiewiczin suosio on sulanut ja häneltä tunnetaan nykyään lähinnä alkuseurakunnasta kertova Quo Vadis. Tämä on huutava harmi, sillä Sienkiewicz on upea kirjailija! Sienkiewicz on kirjoittanut lukuisia muitakin historiallisia romaaneja, muun muassa Ristiritarit (Krzyżacy), joka on ilmestynyt puolaksi 1900 ja suomennettu vasta 1936.

Ristiritarit kertoo Puolan historiasta ja sijoittuu vuosiin 1399-1410, jolloin saksalainen ritarikunta terrorisoi Puolan maata. Puolalaiset ritarit taistelevat saksalaisia ristiritareita vastaan. Mukana tarinassa on mm. mestauslava, ristiinpukeutumista, neidonryöstö, kaksintaistelu, karhunkaato... Ja lopuksi päästään vielä SOTIMAAN, IHANAA! 

Kirjassa esiintyy historiallisia henkilöitä (kuten Puola-Liettuan kuningas Jagiello) mutta pääosassa ovat fiktiiviset henkilöt, etunenässä nuori puolalaisritari Zbyszko. Zbyszko ratsastaa ympäri Puolanmaata jahtaamassa saksalaisritareita, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet. Zbyszko on naiivin ihanteellinen mutta innossaan silti sympaattinen hahmo, voimakas ja taitava soturi, jota ei ole liialla järjellä siunattu. Zbyszko on romaanin alussa melkoinen kuumakalle, joka yksioikoisen ajatusmaailmansa takia joutuu suuriin vaikeuksiin ja joutuukin oppimaan teoksessa ihanteiden ja todellisuuden eron. Zbyszkon setä ja oppi-isä ritari Macko on kovan luokan soturi hänkin ja lisäksi odysseusmainen ovela kettu, joka juonii veljenpojalleen komeaa omaisuutta. Tshekkiläinen asemies Hlawa tuo ylhäisten ritarien maailmaan ripauksen maalaisjärkeä. Zbyszkon elämän naiset Danusia ja Jagienka ovat aivan erilaisia: toinen on hento, kaunis kukka, jonka voi helposti taittaa ojanpientareelta; toinen taasen kuin nuori vahva pajunvitsa, joka taipuu muttei katkea. Jälkimmäinen Jagienka on heistä oma suosikkini ja virkistävä naishahmo übermaskuliinisessa maailmassa.

Kirjassa tapahtuu paljon jännittäviä juonenkäänteitä, mutta niitä ei ole kerrottu kovin jännittävästi. Tämä verkkainen kerronta oli teoksessa juuri parasta ja muistutti erään lempikirjailijani Alexandre Dumas'n kerrontaa. Tosin Sienkiewiczin tyylissä ei ole Dumas'lta tuttua huumoria. Sienkiewiczin kertojanääni eläytyy niin vahvasti aikakauden arvoihin ja maailmankuvaan, että välillä luulin lukevani aikalaiskertomusta. Tosikkomainen tyyli tukee tätä vaikutelmaa, sillä kertoja ei suhtaudu edes kevyellä ironialla naurettaviin ritarisääntöihin. Tyyliin kuuluu myös ylitsepursuava tunteellisuus, mutta välillä kirja onnistuu olemaan aidosti koskettava.

Teos maalaa keskiajasta sangen negatiivisen kuvan: verikosto on elämän ykkösprioriteetti, ritarin kunnia ohittaa maalaisjärjen, sota on haaveista suurin ja lempiharrastus saksalaislinnojen ryöstö, Jumalalta rukoillaan voittoa vihollisista, munkkeus/pappeus ei estä maallisia iloja, kunniakkainta on kuolla miekka kädessä... Toisaalta ritarit ovat kohteliaita, ylevämielisiä ja hurskaita. Ristiritarit on myös todella nationalistinen teos: puolalaisia ylistetään jaloiksi, sisukkaiksi ja rohkeiksi, mutta saksalaiset tuomitaan raakalaisiksi. Wikipedia tietää kertoa, että teos olikin 1920-luvun vastaitsenäistyneessä Puolassa pakollista koululuettavaa.

1 kommentti:

Ideanus kirjoitti...

J. J. Mikkolan kuvaus Ristiritarit-romaanista vuodelta 1906: "Se vuosisatoja kestänyt taistelu saksalaisuuden ja puolalaisuuden välillä, joka meidän päivinämme vain yhä kiihtyy, oli varmaan likimpänä syynä siihen, että Sienkiewicz nyt valitsi aiheekseen puolalaisten taistelun saksalaisia ritareita vastaan ensimäisen Jagellon hallitessa. 'Ristiritarit' ('Krzyzacy') on lennokkaan isänmaallisuuden kannattama kuva tuosta 'jäykkien miesten' pitkällisestä taistelusta, joka Tannenbergin tappelussa loppui ritarikunnan perikatoon.""