sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kate Atkinson: Ihmiskrokettia (Human Croquet, 1997)

Olen rakastunut brittiläisen Kate Atkinsonin kirjoitustyyliin: kuivaa huumoria, satuviittauksia, villejä juonenkäänteitä, purevia hahmokuvauksia, ajassa hyppelevä kerronta... Tällainen teos on Ihmiskrokettia (Human Croquet, 1997), Atkinsonin toinen romaani.

Isobel Fairfax on 16-vuotias englantilainen teinityttö vuonna 1960. Hänellä on erikoinen, paranormaaleista ilmiöistä kiinnostunut isoveli Charles, suht normaali isä Gordon sekä pahaa ruokaa laittava, hassahtanut äitipuoli Debbie. Talossa asustaa myös kyynistynyt, lievästi karmaiseva Vinny-täti. Perheeseen kuuluivat myös aiemmin nyt jo edesmennyt, matriarkkamainen isoäiti "Leski" sekä Isobelin ja Charlesin äiti Eliza, joka katosi vuosia sitten. Isobel ja Charles eivät ole päässeet yli äitinsä katoamisesta; Charles etsii talosta jatkuvasti esineitä, jotka olisivat voineet kuulua Elizalle.

Isobelille käy äidinkaipuussaan oudommin: hän tekee lyhyitä aikamatkoja. Osa aikamatkoista selittää menneisyyttä, osa taasen kertoo rinnakkaiselämästä, jota Isobel olisi saattanut elää. Välillä olin vallan ihmeissäni siitä, mitä ihmettä kirjassa tapahtuu, mutta pian jo asiat selkenivät. Atkinson hallitsee kirjansa rakenteen erinomaisesti ja pudottelee sopivin väliajoin hurjia juonipommeja. Ihmiskrokettia-teoksen lukeminen oli herkullista puuhaa! Viihdyin kirjan parissa mainiosti ja aloin himota lisää Atkinsonia luettavaksi.

Muista tänä vuonna lukemistani kirjoista Atkinsonin Ihmiskrokettia muistuttaa hieman Isabel Allenden Henkien taloa ja Zadie Smithin Valkoisia hampaita. Kaikki kolme runsasta, ensiluokkaista lukuromaania kertovat epätavallisista perheistä ja ovat tyyliltään syvällisen koomisia. Ihmiskrokettia ja Henkien talo sisältävät myös molemmat fantasia-aineksia.

Vielä esimerkki kirjan huumorista: Gordon luultavasti toivoisi Charlesin pääsevän eteenpäin elämässä mutta ei sano mitään. Onhan Gordon sentään mies joka on päässyt elämässä taaksepäin.

Ei kommentteja: