maanantai 8. lokakuuta 2018

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta (2018)

Riikka Pulkkisen ensimmäiset kirjat, erinomainen esikoinen Raja (2006) ja upea Totta (2010) olivat kirjallisia sensaatioita ja hienoja romaaneja. Kaksi seuraavaa romaania Vieras (2012) ja Paras mahdollinen maailma (2016) eivät vakuuttaneet. Ne kärsivät Pulkkisella pahasta tavasta tunkea kirjoihinsa liikaa materiaalia. Pulkkisen ansioita taasen ovat ihmismielen synkän tarkka analyysi ja aivan omalla tasollaan liitelevä, metaforinen kieli. Nämä hyvät puolet ovat mukana myös Pulkkisen uutuudessa, Lasten planeetassa (2018).

Lasten planeetta käsittelee Frederikan ja Henrikin aikuismaista, epädramaattista eroa. Erosta kerrotaan Frederikan neuroottisen minäkertojan kautta. Pulkkinen porautuu Frederikan mieleen, jossa risteilee itsekeskeistä ja ylimielistä perfektionismia, valtataistelua miehen kanssa ja jatkuvaa Henrikin isyyden nälvimistä. Eroavasta naisesta syntyy hyvin epämiellyttävä kuva. Selkosuomeksi Frederika on vittumainen akka.

Kronologisesti etenevän erovuoden yksityiskohtaisen tarkastelun lisäksi kirjassa kerrotaan myös Frederikan mieleltään sairaan Julia-siskon tarina. Psykoosin käsittely on valaisevaa mutta tuntuu irralliselta. Ero onkin kirjan mielenkiintoisinta antia. Kun erotuska laimenee, kirjassa saa suuremman osan kaiken kattava äidinrakkaus, joka valitettavasti ilmaistaan äiditsemislässytyksenä ja tekopyhänä maailmantuskana, johon romaanin nimi Lasten planeetta viittaa.

Pulkkinen kirjoittaa yleensä täydellisistä ihmisistä, ja siksi Frederika on virkistävä hahmo, koska hänen kulissinsa tuhotaan täysin ja kauneuden takaa paljastuu kuona. Vaikka inhosin Frederikaa, kirja piti lukea loppuun, koska kerronnassa on imua. Rytmi poikkeaa Pulkkiselle tyypillisestä verkkaudesta, eikä juonikaan ole turhan monimutkainen. Pulkkinen tunnetaan hiotusta tyylistään, mutta Lasten planeetta tuntuu viimeistelemättömältä, mikä tuo tuulahduksen kaoottisesta lapsiarjesta, suojatiellä makaavalle lapselle raivoavasta äidistä.

1 kommentti:

Matkalla eteenpäin kirjoitti...

Luin aikoinaan Rajan ja siitä jäi positiivinen fiilis. Mielenkiinnolla tartuin Lasten planeettaan. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta se ei ollut yhtä koukuttavaa luettavaa kuin muistan Rajan olleen.

Mielikuvani Frederikasta ei ole yhtään noin negatiivinen. Lapsen elämästä ja kehityksestä lässytys sen sijaan ärsytti minuakin. Onpa kiva lukea erilaisia tulkintoja kirjasta.